Hanna Nelimarkka | 24.11.2020 | Ajankohtaista, Puheenvuorot, Valtuustoryhmän kuulumisia
Yle uutisoi viime viikolla, että Turussa rakennusvalvonta pyrkii nopeuttamaan lupaprosesseja uuden toimintamallin avulla. Käyttöön tulee malli, jossa rakentamisen osapuolet vievät hanketta eteenpäin yhdessä eriytyneen työnjaon sijaan. Tavoitteena on lyhentää...
Hanna Nelimarkka | 24.11.2020 | Ajankohtaista, Puheenvuorot, Valtuustoryhmän kuulumisia
Palveluverkkoa tutkittaessa on muistettava ottaa huomioon myös muut kuin taloudelliset seikat. Hyvät, kattavat ja laadukkaat lähipalvelut lapsiperheille ovat osa pitovoimaa. Jos nyt päätämme karsia neuvolaverkostoa, pitää samalla myös huolehtia hyvistä julkisista...
Hanna Nelimarkka | 24.11.2020 | Ajankohtaista, Puheenvuorot, Valtuustoryhmän kuulumisia
Jyväskylä on tunnettu arkkitehtuuristaan ja kävelykadustaan. Kävelykeskustan elinvoima on kuitenkin ollut koetuksella viime vuosina, eikä kulunut vuosi ole ainakaan helpottanut tilannetta. Keskusta-alueen elinvoiman vahvistamiseksi on kuitenkin tehty toimenpiteitä ja...
veikkoahola | 9.6.2020 | Ajankohtaista, Aloitteet, Puheenvuorot, Valtuustoryhmän kuulumisia
Toimme aloitteessamme esiin sen, että viittomakieliset palvelut ovat pirstaloituneet, eivätkä kohtaa eri ikäisten viittomakielisten tarpeita. Esitimme monialaisen työryhmän perustamista viittomakieltä äidinkielenään puhuvien yhdenvertaisuuden parantamiseksi,...
veikkoahola | 9.6.2020 | Ajankohtaista, Puheenvuorot, Valtuustoryhmän kuulumisia
Kiitos vastauksesta aloitteeseemme. Jyväskylässä on kehitetty äitiys- ja lantionpohjan fysioterapiaan liittyviä palveluita onneksi jo aikaisemmin, mutta laatu ei vastaa vielä sitä tasoa, jolla sen tulisi olla. Tämän vuoksi teimme aloitteen aiheesta, ja tällä hetkellä...
veikkoahola | 9.6.2020 | Ajankohtaista, Puheenvuorot, Valtuustoryhmän kuulumisia
Uimahallit ovat todellisia koko kansan liikuntapaikkoja. Nykyisin lähes kaikki lajit markkinoivat niiden sopivan vauvasta vaariin, mutta AaltoAlvarissa vesiliikunnasta nauttivat niin 3kk ikäiset vauvauimarit, 100-vuotiaat ikäihmiset kuin raskaana olevat äiditkin....