Jyväskylän Vihreät
Eurovaalit 2024
Vihreät on EU-myönteinen puolue, joka näkee yhteisen projektin mahdollisuudet ja haasteet. Haluamme korjata EU:n demokratiavajetta, tehdä päätöksenteosta ymmärrettävämpää ja lähestyttävämpää ihmisille. On myös varmistettava, että EU on jatkossakin vapauden ja demokratian tyyssija, avoin uusille ihmisille ja ideoille.
Vuoden 2024 europarlamenttivaalien vaalipäivä on Suomessa 9.6.2024.
Kuntavaalit
Kuntavaalit 2025 ovat jo aivan nurkan takana ja ehdokkaaksi ilmoittautuminen on jo käynnissä. Kuluneella kaudella Vihreät ovat tehneet aktiivisesti työtä tasa-arvoisen ja kaikille yhteisen Jyväskylän rakentamiseksi. Tule sinäkin tekemään arvokasta työtä kaupunkimme hyväksi!
Vinkkaa potentiaalisista ehdokkaista tai lähde itselle ehdolle:
Aluevaalit
Kuntavaalien kanssa samaan aikaan järjestetään myös hyvinvointialueiden aluevaalit, joissa valitaan aluevaltuusto päättämään Keski-Suomen alueen sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisestä. Hyvinvointialueet kohtaavat edelleen haasteita myös tulevalla kaudella, joten mukaan tarvitaan osaavia ja keskisuomalaisten hyvinvoinnista välittäviä ehdokkaita.
Vinkkaa potentiaalisista ehdokkaista tai lähde itselle ehdolle:
Ajankohtaista
Anna Kylmälän puheenvuoro vuoden 2024 talousarviosta sekä taloussuunnitelmasta vuosille 2024-2026 kaupunginvaltuuston kokouksessa 27.11.2023
Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, virkahenkilöt ja muut kuulijat, jos miettisin pelkästään omasta näkökulmastani asioita, niin minun puolestani voidaan vaikka ihan samantien sulkea kaikki koulut, koska minulla ei ole lapsia. Kunnallistekniikan investoinneista...
Bella Forsgrénin puheenvuoro vuoden 2024 talousarviosta sekä taloussuunnitelmasta vuosille 2024-2026 kaupunginvaltuuston kokouksessa 27.11.2023
Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut, Suomessa kuntatalous on erittäin vaikeassa tilanteessa ja tämä näkyy myös meillä Jyväskylässä, jossa olemme vaikeiden päätösten äärellä. Jyväskylä on aktiivinen ja monipuolinen kulttuurikaupunki, jonka perusta...
Ari-Pekka Liukkosen puheenvuorot vuoden 2024 talousarviosta sekä taloussuunnitelmasta vuosille 2024-2026 kaupunginvaltuuston kokouksessa 27.11.2023
Ensimmäinen puheenvuoro: Arvoisa puheenjohtaja hyvät valtuutetut, Kulttuuri ja liikuntalautakunnan talousarviota on valmisteltu pitkään ja hartaasti viime joulukuusta lähtien. Yli 30 tunnin talousarviokeskusteluiden jälkeen lautakunnan enemmistö päätyi...
Tapahtumakalenteri
Jyväskylän Vihreiden kevätkokous, Sepänkeskus, 20.5.2024 klo 18:00 - klo 20:00
Eurooppalaisen Suomen kiertue Jyväskylässä, , 30.5.2024 klo 15:00 - klo 18:00
Sofia Virta & eurovaaliehdokkaita Jyväskylässä, , 1.6.2024 klo 17:00 - klo 22:00