Vaikka nyt käsiteltävänä oleva Jyväskylän seudun erityinen kuntajakoselvitys esitetään tässä yksiselitteisesti ja muiden selvityskuntien kanssa hyvässä yhteisymmärryksessä samalla tavoin hylättäväksi, ei tämäkään päätös ratkaise, eikä siirrä pois päiväjärjestyksestä perusongelmaa: Miten ja millaisin ratkaisuin kunnat selviävät toimintaympäristön nopeasta muutoksesta ja talouden haasteista.

Muiden selvityskuntien nihkeähkö suhtautuminen selvitystyötä kohtaan ei yllättänyt ja työsarkaa riittääkin meillä edelleen siinä, miten yhteistyötä ja luottamusta kuntien välillä voidaan rakentaa nykyistä paremmaksi. Toisaalta tapaamisissa käytiin myös erinomaisia keskusteluja ja palveluita selvittäneissä virkamiestyöryhmissä löydettiin yhteistä työkenttää. Kaiken kaikkiaan selvitystyöryhmän raportti on ansiokas yhteenveto, jota ei tule heittää romukoppaan tai edes paperinkeräyslootaan. Ja jos ei koko raporttia saa luettua, niin yhteenvedoistakin muodostuu helposti näkemys siitä, että tehtävää riittää.

Nyt näyttää siltä, että kuntarakenteen tiivistäminen jätetään ajan hoidettavaksi. Elinvoima ja toimintakyky ovat edellytykset sille, että kunta voi toteuttaa perustehtäväänsä eli järjestää palveluita. Korutonta kertomaa ovat selvityksen tiedot kuntien tuloista, menoista ja väestön ikärakenteen kehityksestä. Kireä julkinen talous ja palvelutarpeen kasvu yhdistettynä vaikeaan työllisyystilanteeseen muodostaa yhtälön, jota ei ratkaista veroprosentteja nostamalla tai millään muullakaan yksittäisellä keinolla.

Kautensa päättävän hallituksen uudistusaikomusten rippeistä lienee elinkelpoisin on ajatus siitä, että kuntien toimintaa voidaan tehostaa ja tuottavuutta parantaa, kun palveluita kootaan samaan alueelliseen yhteistoimintaorganisaatioon. Tosin tehtyjen alustavien laskelmien mukaan tämäkin malli asettaa osan kuntia mahdottomaan tilanteeseen – rahat kun eivät tule riittämään kasvavien kustannusten peittämiseen.

Mikäli alue- tai maakuntapohjalle perustuva yhteistoimintaorganisaatio ottaa hoitaakseen sosiaali- ja terveyspalvelut sekä mahdollisesti myös mm. toisen asteen koulutusta, on mielestäni tarpeen pohtia, mihin tehtäviin ja missä määrin kuntia edelleen tarvitaan. On arvioitu, että peruskunnille jää hoidettavaksi huomattavasti pienempiä tehtäväkokonaisuuksia kuin ennen: pieni yleishallinto, varhaiskasvatus, perusopetus, vapaa-ajan palvelut ja ehkä osa tekniikkaa. Kaavoitus, maankäyttö ja liikenne on esitetty siirrettäväksi pääosin aluehallinnon toimialaan. Jos ja kun valtaosa rahoituksesta tulee ohjautumaan sosiaali- ja terveyspalveluihin, olen kasvatuksen ja opetuksen ammattilaisena erityisen huolissani siitä, miten tehokkaimmat pulmia ja kustannuksia ehkäisevät palvelut; varhaiskasvatus ja perusopetus jatkossa turvataan.

Ratkaisemattomia kysymyksiä niin kuntien taloudellisen kantokyvyn kuin kuntademokratiankin näkökulmasta on edelleen huomattavan paljon. Toivoa sopii, että elintärkeä hallinnon ja palveluiden kokonaisuudistus saadaan toteutettua yhdessä pikaisella aikataululla ja parhaalla mahdollisella tavalla.

 

Puheenvuoro 30.3.2015 Jyväskylän kaupunginvaltuustossa.