TIEDOTE
14.2.2009
Vihreiden puoluehallitus on 13.2.2009 nimennyt Jyväskylän uuteen kaupunginvaltuustoon äänivyöryllä nousseen 24-vuotiaan Touko Aallon Vihreiden eurovaaliehdokkaaksi. Aalto lähtee vaaleihin Vihreän Keski-Suomen ja Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden ViNO ry:n yhteisenä ehdokkaana.
Aallon kärkiteemoja ovat: Kestävän ympäristö-, sosiaali- ja talouspolitiikan yhdistäminen toisiaan tukevaksi kokonaisuudeksi. Tasa-arvon, suvaitsevaisuuden ja heikoimpien oikeuksien puolustamisen Euroopan peruspilarina. Eurooppa rauhan ja vakauden puolesta maailmanpolitiikassa.
Aalto on valtuustotyön ohella perusturvalautakunnan jäsen ja työllisyyjaoston varapuheenjohtaja. Aktiivisen kunnallispolitiittisen vaikuttamisen ohella Aalto toimii mm. Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa, yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksen opinto- ja työelämäohjelman koodinaattorina sekä Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden ViNOn hallituksessa.
Aalto opiskelee Jyväskylän yliopistossa pääaineenaan valtio-oppia (YTK), jonka ohella hän on perehtynyt kansainväliseen politiikkaan ja Eurooppakysymyksiin Euroopan integraation, Itä -ja Kaakkois-Aasian opintojen, Ranskan kielen ja kulttuurin sekä kehitysmaatutkimuksen opiskelun kautta.
”Missä EU, siellä haasteet ja mahdollisuus”, Aalto lataa. Aallon mielestä on ymmärrettävä, että nyt keskustelemme asioista, joilla on suora vaikutus yli 500 miljoonan eurooppalaiseen elämään ja sitäkin laajemmin esimerkiksi kansainvälisten ilmastoneuvotteluiden kautta. Aalto kertoo olevansa samaan aikaa Euroopan, Suomen, Keski-Suomen ja Jyväskylän asialla, sillä euroopanlaajuisia päätöksiä ja niiden vaikutusketjuja ei voi irroittaa monissa kysymyksissä toisistaan.
Aalto ravistelee itsetarkoituksellista byrokratiaa: ”Euroopan parlamentista ei saa muodostua kansallisten poliitikkojen hautausmaata, jos tahdomme saada aikamme näkemykset ja arvot kanavoitua euroopanlaajuiseen politiikkaan. Meillä on suunnaton opiskelijapotentiaali, jolla on kielitaitoa, koulutusta, visioita ja innokkuutta tehdä politiikasta tähän aikaan ja paikkaan sopivaa käytäntöä”.

Aalto innostaa kaikkia arjestaan kiinnostuneita liittymään kevään Toukotöihin kestävän ilmasto- ja ympäristöpolitiikan, sosiaalisen ja tasa-arvoisen Euroopan puolesta.
”Ympäristöongelmat, ihmisoikeusrikkomukset, sosiaalipoliittiset ongelmat sekä erilaiset konflktit eivät tunne kansallisvaltioiden rajoja ja eurooppalaisen yhteistyön onnistuneisuus näissä kysymyksissä on myös Suomen onnistumista”, Aalto summaa. Aallon mukaan mustavalkoisen ulko- ja turvallispolitiikan aika on ohi ja meidän on avattava silmämme monisyiseen ja moniongelmaiseen maailmaan, jossa ainostaan laajan yhteistyön kautta voidaan saavuttaa tarvittavia muutoksia.

Lisätietoja:
Touko Aalto, 0405169332, touko.aalto@vino.fi
kampanjapäällikkö Joachim Kratochvil, 0503701083, jokratoc@jyu.fi
puheenjohtaja Minna Kilpala, Vihreä Keski-Suomi, minna.kilpala@vihreat.fi
puheenjohtajat Erkki Perälä ja Sini Terävä, ViNO, erkki.perala@vino.fi sini.terava@vino.fi

.