Touko Aalto: Huomioitani Jyväskylän talousarvioon 2020
Kaupunginjohtajan talousarvioesityksen osalta on hyvä kiinnittää huomiota kolmeen asiaan. Väestökehitys Ensimmäinen ja tärkein asia on se, että tässä ei ole kyse pelkästään talousarvioesityksestä vuodelle 2020. Teemme talousarviota tilanteessa, jossa etenkin isoimmat...
Irina Tuokko: Kovaa kättä, tuskaa ja hikeä – vuoden 2020 talousarviosta
Joka syksy olen kivunnut tänne pönttöön tuomaan esille sivistyslautakunnassa käytyjä keskusteluita ja pohtinut niiden suhdetta kaupunginjohtajan talousarvioesitykseen. Tänä syksynä tämä tuntuu hankalammalta kuin edellisinä vuosina. Kuten moni täällä on nostanut...
Ilona Helle: Hyvinvointi ja kestävä kehitys
Jyväskylän kaupungin talousarviota vuodelle 2020 on valmisteltu tilanteessa, jossa kuntatalous on heikoin vuosiin. Kulunut vuosi on ollut valtakunnallisesti poikkeuksellisen huono, johtuen pääosin verokorttiuudistuksen yllättävistä vaikutuksista, mutta myös muista...
Leena Lyytinen: Tavoitteet tehtävä realistisiksi, mutta riittävän kunnianhimoisiksi
Vihreän valtuustoryhmän puolesta kiitos tarkastuslautakunnalle tehdystä työstä ja kaupunginhallitukselle vastauksista. Edellisellä valtuustokaudella Jyväskylässä tehtiin mittavia sopeuttamistoimia ja talous saatiin tasapainoon. Talouden tasapainon ja laadukkaan...
Ilona Helle: AVOin kaupunkiympäristö -politiikka lisää kaupunkivihreää
AVOin kaupunkiympäristö –politiikka yhdistää ja päivittää aikaisemmin erilliset Jyväskylän arkkitehtuuri-, viherympäristöt- ja osallisuuspolitiikan kaupunkiympäristön rakentamisessa. On selkeää tuoda nämä yhdeksi ohjelmaksi, koska ne kaikki vaikuttavat samaan: siihen...
Ari-Pekka Liukkonen: Jyväskylä on aikaansa edellä kaupunkiympäristön kehittämisessä
Jyväskylän AVOin kaupunkiympäristö -politiikka yhdistää loistavasti arkkitehtuurin, vihersuunnittelun ja osallistamisen yhdeksi kokonaisuudeksi. Tämän kokonaisuuden myötä voi hyvällä omallatunnolla sanoa Jyväskylän oleva aikaansa edellä kaupunkiympäristön...
Tuija Mäkinen: AVOin kaupunkiympäristö -politiikka-arkkitehtuuri, viherympäristöt ja osallisuus kaupunkiympäristön rakentamisessa
Meillä on nyt hyväksyttävänä Jyväskylän kaupunkiympäristön suunnittelua ja rakentamisen tavoitteita ja periaatteita määrittelevä yhteinen arkkitehtuuri-, viherpolitiikka ja osallisuuspolitiikka. Uuden AVOin kaupunkiympäristö -ohjelman tavoitteena on luoda kaupunkia,...
Antti Törmälä: Paras tapa toimia ja kätevin tapa liikkua on myös ympäristöä kaikista vähiten kuormittava
Suomi on sitoutunut vähentämään kasvihuonepäästöjään. Päästöistä merkittävä osa syntyy tieliikenteessä, missä suurin päästölähde on henkilöautoliikenne. Vähäpäästöisen, kestävän liikkumisen kulkutapaosuutta tulee kasvattaa. Jyväskylässä kevyen liikenteen edistäminen...
Touko Aalto: Huomio asiakokonaisuuksiin arviointikertomuksessa
Tahdon antaa kiitoksen tarkastuslautakunnalle tehdystä työstä. Kaupunginhallitus käsitteli arviointikertomusta sekä virkahenkilöiden antamia vastauksia ja kokonaisuus on nyt valmis valtuuston käsittelyyn. Vaikka elämme jo syys-lokakuun taitetta vuonna 2019, on vuoden...
Irene Hallamäki: Lähijunaliikennettä myös kehitettävä
Käsittelemme tänään Linkki tulevaisuuteen 2030 – joukkoliikenteen keskipitkän aikavälin kehittämisohjelmaa. Sen mukaan seuraavien kymmenen vuoden aikana Jyväskylän on kannattavaa keskittyä vain linja-autoliikenteen lisäämiseen. Parannukset vuorovälien tiheyteen ja...