Jyväskylän vuoden 2025 arviointikertomuksen havainnot ja kysymyksiin saadut vastaukset lasten ja nuorten hyvinvoinnista ovat tärkeää luettavaa, Varhaiskasvatuksessa, perusopetuksessa ja toisella asteella tehdään päivittäin arvokasta työtä lasten ja nuorten kasvun tukemiseksi, mutta samalla nähdään yhä enemmän ilmiöitä, jotka kertovat pahoinvoinnin, turvattomuuden ja tuen tarpeen lisääntymisestä. Viesti on selvä: ongelmiin on pystyttävä puuttumaan nykyistä aiemmin, määrätietoisemmin ja ennen kaikkea yhdessä.
Varhaisen tuen merkitystä ei voi korostaa liikaa. Mitä aikaisemmin lapsen, nuoren tai perheen tilanteeseen liittyvä huoli tunnistetaan, sitä vaikuttavammin voidaan tilanteeseen puuttua. Palveluiden tehokkuuden ja kustannusten rinnalla kyse on ennen kaikkea inhimillisestä vastuusta. Jokaisella lapsella ja nuorella on oikeus saada apua silloin, kun sitä tarvitaan, eikä vasta siinä vaiheessa, kun pienet pulmat ovat kasvaneet isoiksi ongelmiksi.
Organisaatioiden siiloutuminen on yksi sitkeimmistä haasteistamme. Yhteistyöstä puhutaan paljon, mutta käytännössä vastuut jakautuvat edelleen eri toimialojen, hallintokuntien ja organisaatioiden välille tavalla, joka ei aina palvele lasta tai nuorta parhaalla mahdollisella tavalla. Jokainen toimija hoitaa oman tehtävänsä, mutta liian usein jää epäselväksi, kuka huolehtii ja vastaa kokonaisuudesta.
Kun huoli herää, kääntyy keskustelu usein pohdintaan siitä, kenen vastuulla lapsen, nuoren tai perheen tukeminen ja ohjaaminen on. Onko vastuu koululla, huoltajilla, nuorisotyöllä, lastensuojelulla, poliisilla, kunnalla, vai hyvinvointialueella? Kysymys sinänsä on ymmärrettävä, mutta samalla se paljastaa ongelman ytimen. Lasten ja nuorten hyvinvointi ei kuulu yhdelle toimijalle. Se kuuluu meille kaikille.
Erityisen tärkeää tämä on tilanteissa, joissa nuorelle kasautuu useita haasteita. Esimerkiksi lastensuojelussa koulun, nuorisopalveluiden, terveydenhuollon ja perheiden yhteistyön on oltava saumatonta. Vaikuttavimmat tulokset syntyvät silloin, kun lapsen arjen tuntevat kasvatus- ja opetushenkilöstö sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden ammattilaiset rakentavat ratkaisuja yhdessä kotien ja huoltajien kanssa. Lapsen tai nuoren näkökulmasta ei ole merkitystä, mikä organisaatio palvelun tuottaa tai mistä budjetista se rahoitetaan. Ratkaisevaa on, että tuki on oikea-aikaista ja vaikuttavaa.
Mikään palvelujärjestelmä ei kuitenkaan yksin ratkaise hyvinvoinnin kysymyksiä. Tarvitsemme myös laajempaa yhteiskunnallista keskustelua siitä, millaisia arvoja, toimintatapoja ja odotuksia välitämme lapsillemme ja nuorillemme. Tässä keskustelussa professori Liisa Keltikangas-Järvi on ansiokkaasti nostanut esiin yhteisöllisyyden, vastuunoton ja sosiaalisten taitojen merkityksen. Hänen viestinsä on ajankohtaisempi kuin koskaan.
Varhaiskasvatuksen, perusopetuksen koulujen ja muiden oppilaitosten ja rooli on merkittävä. Ne eivät ole ainoastaan oppimisen paikkoja, vaan yhteisöjä, joissa harjoitellaan vuorovaikutusta, toisten huomioon ottamista ja vastuunkantoa. On kuitenkin selvää, ettei yksikään koulu, päiväkoti tai oppilaitos voi yksin ratkaista niitä ilmiöitä, jotka näkyvät koko yhteiskunnassa.
On tärkeää, että pidämme huolta erilaisten oikeuksien toteutumisesta, mutta rinnalle tarvitaan keskustelua siitä, miten pidämme itsemme lisäksi huolta toinen toisistamme ja yhteisestä ympäristöstämme. Hyvinvointivaltio voi tarjota tukea, palveluita ja turvaverkkoja, mutta se ei voi koskaan korvata yhteisöllisyyttä eikä ihmisten välistä välittämistä.
Meri Lumela
Kaupunginhallituksen jäsen