Tekijä: veikkoahola

  • Leena Lyytinen: Lasten oikeuksien toteutuminen vaatii konkreettisia toimia kaikilla päätöksenteon tasoilla

    Leena Lyytinen: Lasten oikeuksien toteutuminen vaatii konkreettisia toimia kaikilla päätöksenteon tasoilla

    Viime valtuustokaudella Jyväskylässä otettiin jättimäisiä harppauksia päätösten lapsivaikutusten arvioimiseksi. Kuten aloitevastauksessakin todetaan, on Unicefin lapsiystävällinen kunta -tunnustus annettu konkreettisten toimien ansiosta. Jyväskylässä on haluttu aidosti kuulla lapsia ja nuoria heitä koskevissa päätöksissä.  Kansallinen lapsistrategia sekä lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma ovat molemmat mainoita, hallituskaudet ylittäviä ohjelmia. Kyseessä on kuitenkin varsin monisyinen kokonaisuus, sillä lasten, nuorten ja…

  • Katri Savolainen: Ympäristökriisiä voidaan torjua yhdessä

    Katri Savolainen: Ympäristökriisiä voidaan torjua yhdessä

    Kansainvälisen ilmastopaneelin vuonna 2018 julkistama ilmastonmuutoksen haittoja arvioiva raportti sai maailman todella heräämään ilmastokriisiin vakavuuteen. Tälläkin hetkellä, meidän tässä istuessamme, maapallon keskilämpötila jatkaa kohoamistaan, yli miljoona eläin- ja kasvilajia on vaarassa kuolla sukupuuttoon ja metsiä raivataan ennennäkemättömällä vauhdilla. Ilmaston lämpeneminen ja siihen yhteydessä oleva luontokato vaikuttavat jo nyt ihmisten ja ekosysteemien hyvinvointiin niin meillä täällä…

  • Meri Lumela: Uusi alku on uusi mahdollisuus – käytetään se viisaasti

    Meri Lumela: Uusi alku on uusi mahdollisuus – käytetään se viisaasti

    Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen myötä palvelut siirtyvät hyvinvointialueiden vastuulle ensi vuoden alusta. Jatkossa 69 aluevaltuutettua tulevat päättämään maakuntamme terveydenhuollon, sosiaalitoimen sekä palo- ja pelastustoimen resurssien suuntaamisesta ja palveluiden järjestämisestä. Sote-uudistukselle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen on sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden näkökulmasta aivan ratkaisevan tärkeää. Tarvitsemme sekä halua että kykyä etsiä ja toteuttaa ratkaisuja, joilla kasvavat palvelutarpeet ja…

  • Katri Savolainen: Tutkittua tietoa päätöksentekoon

    Katri Savolainen: Tutkittua tietoa päätöksentekoon

    Sote-uudistus mahdollistaa monia odotettuja uudistuksia. Sujuvampia hoitopolkuja, toimivampia tietojärjestelmiä, moniammatillisen osaamisen hyödyntämistä pallottelun sijaan, uusien digipalveluiden käyttöönottoa, sote-työntekijöiden työolojen kohentamista. Jotta tässä voidaan onnistua, hyvinvointialueen kehittämisen tulee pohjautua tutkittuun tietoon. Keski-Suomen hyvinvointialue tulee tarvitsemaan tutkittuun tietoon pohjaavan kehittämisyksikön, joka auttaa uusia palvelumuotoja valmistelevien hankkeiden valinnassa, suunnittelussa, vaikutusten ennakkoarvioinnissa ja vaikuttavuuden arvioinnin suunnittelussa. Hyvinvointialueen tulevissa kehittämishankkeissa…

  • Emilia Lakka: Aluevaaleissa on kyse myös omaishoitajien tulevaisuudesta

    Emilia Lakka: Aluevaaleissa on kyse myös omaishoitajien tulevaisuudesta

    Aluevaalien lähestyessä on puhuttu paljon muun muassa ikäihmisten kotihoidosta, hoitajamitoituksesta ja sote-alan työntekijöiden riittävyydestä. Sosiaali- ja terveyspalveluita uudistettaessa nousee väistämättä esille myös kysymys omaishoitajien asemasta tulevilla hyvinvointialueilla. Tällä hetkellä omaishoidon tuen taso ja myöntämiskriteerit vaihtelevat kunnasta toiseen. Keski-Suomen alueella erot korkeimmassa hoitopalkkioluokassa ovat satoja euroja kuukaudessa. Myös omaishoitajille tarjottavissa tukipalveluissa on paikallisia eroja. Kuntien erilaiset…

  • Arto Lampila: Avoimuusrekisteri käyttöön Keski-Suomen hyvinvointialueelle

    Arto Lampila: Avoimuusrekisteri käyttöön Keski-Suomen hyvinvointialueelle

    Luottamushenkilöitä kutsutaan usein erilaisiin eri toimijoiden järjestämiin tapaamisiin. Tyypillisesti ajatuksena on lisätä luottamushenkilöiden tietämystä jostain teemasta tai päästä keskustelemaan omalle viiteryhmälle tärkeistä asioista päättäjien kanssa, eli yksinkertaisemmin ilmaistuna lobata tavalla tai toisella. Olen vahvasti sitä mieltä, että vuoropuhelu eri toimijoiden kanssa kuuluu keskeisenä osana luottamustehtävissä toimimiseen. Mielestäni tiedon siitä, keitä päätöksentekijät ja asioiden valmistelijat tapaavat…

  • Meri Lumela: Oikeus hyvään vanhuuteen kuuluu kaikille

    Meri Lumela: Oikeus hyvään vanhuuteen kuuluu kaikille

    Tilastollisesti Suomessa ikääntyneiksi luokitellaan 65 vuotta täyttäneet henkilöt. Toinen rajapyykki asetetaan 75 vuoden kohdalle ja perusteena pidetään usein toimintakyvyn heikkenemistä. Kuitenkin vain joka kolmas 70-74 -vuotias pitää itseään vanhana. Geneettinen perimämme, elämäntapamme, ihmissuhteet ja koetut elämänvaiheet muokkaavat meitä jokaista eri tavoin. Numeroiden sijaan ihmisen kannalta merkityksellistä on, se minkä ikäiseksi hän itsensä tuntee ja kokee.…

  • Anna-Kaarina Autere: Mielenterveys on kaikkien asia

    Anna-Kaarina Autere: Mielenterveys on kaikkien asia

    On paljon somaattisia sairauksia, joista puhuminen tuntuu hankalalta. Silti mielenterveyden kanssa kamppailu taitaa olla laji, josta vaietaan palveluissa vieläkin useammin. Valitettavasti se, että asiaa on viime vuosina ruvettu mediassa julkisuuden henkilöiden avautumisten myötä käsittelemään, ei ole tuonut muutosta palveluihimme. Mitä hyötyä on tunnistaa ongelma, jos siihen ei saa apua? Ihmisten mielenterveyttä ei voida terveydenhuollossa urakoida…

  • Päivi Korpivaara: Terveyskeskus ilman jonoja

    Päivi Korpivaara: Terveyskeskus ilman jonoja

    Viimeistään vuonna 2023 jokaisen suomalaisen tulee päästä myös kiireettömään hoitoon viikossa nykyisen 3 kuukauden sijaan. Tästä hallitus antoi syksyllä 2021 esityksen. Sote-uudistuksessa tuleekin ratkaista se, miten pitkistä hoitojonoista päästään eroon. Sotkamon terveysasema on esimerkki, miten uusilla toimintamalleilla saatiin hoitojonot häviämään. Tämä vaati, että kaikki uudistettiin. Sama on mahdollista tehdä nyt Keski-Suomen perusterveydenhuollossa. Vielä puolitoista vuotta…

  • Anna äänesi ihmiseltä ihmiselle

    Anna äänesi ihmiseltä ihmiselle

    Tammikuun 23. päivä Suomessa järjestetään ensimmäistä kertaa aluevaalit, joissa valitaan edustajat aluevaltuustoihin. Ennakkoäänestys on kotimaassa 12. – 18.1.2022 – äänestää voit siis jo tänään! Mukaan tarvitset vain henkilöllisyystodistuksen ja kasvomaskin.  MIKSI ALUEVAALIT PIDETÄÄN? Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen myötä aiemmin kuntien vastuulla olleet sosiaalihuollon, terveydenhuollon ja pelastustoiminnan järjestäminen siirtyvät hyvinvointialueille, jotka siis vastaavat sosiaali- ja terveyspalvelujen…