Kategoria: Blogi
-
Katri Savolainen – Hyvä kaupunki lapsille on hyvä kaupunki kaikille
Kun teemme kaupunkiamme koskevia päätöksiä, on aikaperspektiivimme yleensä kohtalaisen lyhyt. Kaupungin taloudelliset tavoitteet asetetaan vuosittain, kaupunkistrategia tehdään neljälle vuodelle ja kaavoituksen isoja linjoja mietitään joissain yhteyksissä muutama vuosikymmen eteenpäin. Kaupunkia kehittäessä katseemme tulisi kuitenkin olla nykyhetken lisäksi kauempana tulevaisuudessa. Tämän kahden perspektiivin näennäinen ristiriita hälvenee, jos otamme kaupunkikehittämisen fokukseen lapset. Kaupunki, joka on suunniteltu lapsille,…
-
Outi Soikkeli -Talouskasvun tavoittelusta, hyvinvoinnin kasvuun!
Uutisissa on ollut esillä Iltasanomien Taloustutkimuksella teettämä kysely, josta käy ilmi, että kansalaisten eriarvoistuminen ja tuloerojen kasvu ovat suomalaisten suurin huolenaihe. Valtionvarainministeri kävi heti kritisoimaan kyselytulosta ja syytti aiheen paisuttelusta oppositiota. Hallituksen suurin ajuri ja viestinnän kärki, jolla leikkauksia ja täten myös eriarvoistumisen kasvua puolustetaan on valtionvelka. Sekin suomalaisia huolettaa, mutta kyselyn perusteella se saa sijaa…
-
Timo Lahtinen: Ikäihmisten turvallisuuden tunnetta parannettava
Turvallisuuden tunnetta parannetaan, kun kaupunki huolehtii riittävästä valaistuksesta kävelyreittien varrella. Siihen kuuluu myös palaneiden lamppujen vaihto, esim. Lutakon puiston alueella on useampi palanut lamppu. Talviaikaan kävelyteiden ja katujen riittävän aikainen auraus on tarpeen, koska ikäihmiset ovat aamuvirkkuja. Tämä koskee toki myös koirien ulkoiluttajia: ei ole kiva kävellä paksussa lumessa. Kävelyreittien varrella pitäisi olla riittävästi penkkejä…
-
Liisa Kuparinen: Majajärven kaavoituksessa talouden ja ympäristön tasapaino
Kaupunginvaltuustossa maanantaina 9.12.2024 hyväksyttiin Majajärven osayleiskaava ja asemakaava selvin luvuin (64-3 ja 63-2). Kaavoissa on kyse Toyotan (tarkemmin: Toyota Gazoo Racing World Rally Team ja Toyota Mobility Foundation) teknologiakeskuksen ja testiradan sijoittumisesta Jyväskylään, Leppäveden taajaman pohjoispuolelle, Laukaan kunnan rajalle. Majajärven kaavoitushanke on merkittävä Jyväskylän taloudellisen elinvoiman edistämisen kannalta. Se on tuomassa alueelle arviolta noin 200…
-
Ilona Helle ja Meri Lumela: Lähiluonto kuuluu kaikille
Jyväskylä on kasvava kaupunki ja sen myötä kaupunkiin syntyy uusia asuinalueita, työpaikkoja ja palveluita. Kaupungin elinvoimaisuudesta ja viihtyisyydestä tulee pitää kiinni myös luontonäkökulmasta. Kaavoituksella tulee varmistaa, että asukkaille tärkeät luontoalueet säilytetään ja että ne ovat kaikkien kuntalaisten saavutettavissa. Lähiluontokohteet ovat korvaamattomia ihmisten hyvinvoinnille. Kaupunkimetsät, puistot ja viheralueet parantavat asukkaiden mielenterveyttä, vähentävät stressiä ja edistävät arkiliikuntaa.…
-
Meri Lumela: Talousarvio 2025 – askelia oikeaan suuntaan
Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2025 talousarvion kokouksessaan 25.11.2024. Talousarvio heijastelee edelleen kiperänä jatkuvaa kaupungin taloudellista tilannetta, mutta sisältää myös asioita, joista voimme Vihreän ryhmän puolesta olla tyytyväisiä. Seuraavassa joitakin ajatuksia liittyen valtuustokauden viimeiseen talousarvioon ja vähän siitä eteenpäin: Kasvun ja oppimisen resurssit vahvistuivat Vihreä ryhmä on tyytyväinen siihen, että lähetekeskustelussa esille nostamamme huoli kasvun…
-
Katri Savolainen: Kasvuun ja oppimiseen on uskallettava panostaa myös tiukassa taloustilanteessa
Tämän maanantain kaupunginvaltuuston tärkeimpinä kokousasioina olivat kaupunginjohtajan vuoden 2025 talousarvioesitys sekä tulo- ja kiinteistöveroprosentin asettaminen. Kaupunginjohtajan talousarviossa on paljon hyvää ja kannatettavaa. Siinä on lähdetty tavoittelemaan tulojen ja menojen tasapainoa, joka on välttämätöntä laadukkaiden palveluiden säilyttämiseksi pitkällä aikavälillä. Samalla, kannan suurta huolta siitä, että esitys ei sellaisenaan turvaa laadukasta varhaiskasvatusta ja perusopetusta, vaan heikentää niitä…
-
Kaisa Peltonen: MAL-sopimus edistää kestävää kaupunkiseutua
MAL-sopimus on merkittävä työkalu kestävän ja elinvoimaisen kaupunkiseudun edistämisessä. Sopimus asettaa tavoitteet kestävälle maankäytölle, asumiselle ja liikenteelle, mikä luo pohjaa vähäpäästöisemmälle, sujuvammalle ja elinvoimaisemmalle kaupunkiseudulle. Viime valtuustokauden merkittävä saavutus oli se, että pääsimme MAL-kaupunkiseutujen joukkoon ja ensimmäinen MAL-sopimuskausi olikin monella tapaa tuloksellinen. MAL-sopimusten keskeisenä tavoitteena on ollut joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn edistäminen, mutta valitettavasti tällä…
-
Helinä Lähdesluoma: Hippos sai sykäyksen eteenpäin
Jyväskylässä jo vuosikymmenen ajan seurattu Hippos-saaga saavutti maanantaina 30.9.2024 merkittävän vaiheen valtuuston hyväksyessä liikuntakeskukselle rahoitusmallin. Kaupungissa on ollut jo pitkään tarve uusille, muunneltaville ja etenkin terveemmille liikuntatiloille, jotka palvelisivat niin kaupunkilaisia, urheiluseuroja, opiskelijoita kuin kilpaurheilun tutkimustakin. Hankkeelle on nähty tarve, mutta toteutusta ovat hidastaneet siihen liittyneet vastakkaiset näkemykset. Nyt hanke näyttäisi nytkähtävän eteenpäin. Maanantaisen päätöksen…
-
Kun keski-ikäinen äiti-ihminen ei voi vain katsoa sivusta
Ihmisten aiheuttamaan maailmanlaajuiseen kriisiin, ilmastonmuutokseen, voidaan edelleen vaikuttaa, mutta toimiin tulee ryhtyä tosissaan. Valitettavasti Suomessakin nykyhallituksen politiikka päinvastoin heikentää mahdollisuuksia saavuttaa asetetut ilmastotavoitteet ja sysää vastuuta yksilölle. Keskivertosuomalaisen hiilijalanjälki on reilut 7 tonnia, kun Sitran mukaan globaalisti kestäväksi arvioitu taso vuoteen 2030 mennessä on 2,5 tonnia. Suomalaisten pitäisi siis pystyä laskemaan hiilijalanjälkeään noin kolmannekseen vuosikymmenen…