Kategoria: Blogi

  • Koulutus ja tutkimus ovat Jyväskylän tukijalat

    Jyväskylän Vihreät on huolissaan Jyväskylän yliopistoon kohdistuvista säästöistä. Lähes seitsemän miljoonan euron säästöt aiotaan toteuttaa ilman irtisanomisia miettimällä hallinnollisia rakenteita uudelleen. Käytännön tasolla tämä tarkoittanee tiedekuntien yhdistämistä ja palveluiden, sekä hallinnon keskittämistä.

  • Maia Fandi: Vihreät kannattavat subjektiivista päivähoito-oikeutta

    Päivähoidossa, varhaiskasvatuksessa on kyse pienistä ihmisistä, mutta todella suurista kokonaisuuksista.. Meidän(kin) ryhmässämme tämä teema on herättänyt paljon keskustelua ja olemme pyrkineet tarkastelemaan asiaa mahdollisimman monelta kantilta. Kannatamme subjektiivista päivähoito-oikeutta sen laajassa merkityksessä. Emme hyväksy kaupunginhallituksen äänestyspäätöksellä tekemää lisäystä päivähoitopalveluiden rajoittamisesta. Työmarkkinat ovat muuttaneet muotoaan ja yhä useampi vanhempi elää pätkä- ja silpputöiden keskellä, elämässä saattaa…

  • Linkki on iloinen asia

    Tulen  aina hyvälle tuulelle, kun näen Linkin kaupunkimme katukuvassa. Bussien väritys ja kuviointi on onnistunut. Ihkauudet bussit – uusia kun ovat – ovat puhtaita ja  tyylikkäitä istuinten Marimekon kuoseineen. Kiitos siitä suunnittelijoille, Zeniitin väelle ja kaupungille valinnasta. Pitäkäämme ne myös siisteinä!  Odotan innolla bussien sulautumista syksyiseen ruskaan. Entä lumiseen talveen?Ainakin ne erottuvat hyvin liikenteessä. Käytän…

  • Kaupunkikeskusta eläväksi

    Jyväskylässä on viime aikoina tunnustettu ilmiö kaupunkikeskustan hiljentymisestä. Tämä koskee erityisesti kaupallisia palveluja. Keskustan kauppakeskuksissa on aina liikehdintää yrittäjien vaihtaessa liiketiloista toisiin, mutta viime aikoina kauppojen ovet ovat menneet kiinni lopullisesti tai kaupat ovat muuttaneet syrjemmälle matalampien liiketilavuokrien perässä. Keskustan näivettymiselle on monia syitä, joista päällimmäisenä syyllisenä lienee talouden lama: ihmisillä ei ole varaa kuluttaa…

  • Kaisa Peltonen: Tiukille meni!

    Kaupunkirakennelautakunta lisäsi yksimielisesti 27.8.2013 palvelulinjauksiin uuden linjauksen pyöräilyolosuhteiden kehittämisestä kustannussäästöjen aikaansaamiseksi. Lisälinjauksen tavoitteena oli pyöräilyn ja kävelyn kulkutapaosuuden nostamisessa terveydenhuollossa saatavat säästöt, liikenneruuhkien vähentäminen sekä kaupungin viihtyisyyden lisääminen.

  • Vihreä valtuustoryhmä: KymppiR:n keskityttävä keskusta- ja taajama-alueiden täydennysrakennukseen

    Vihreä ryhmä pitää KymppiR2013-ohjelmaa pääosin hyvänä, paikoin erinomaisena. Erityisesti  arvostamme täydennysrakentamista, kyläkaavoja sekä päiväkoti- ja kouluverkkoselvityksen yhteensovittamista maankäytön kanssa. Ohjelmasta löytyy kuitenkin myös parantamisen varaa. 

  • Pyöräparkit lisäävät pyöräilyn houkuttavuutta

    ”Pyöriä siellä sun täällä” uutisoi Keskisuomalainen 12.6. Polkupyöriä jätetään keskusta-alueella sinne tänne johtuen suurelta osalta siitä, että pyöräparkkeja ei ole vieläkään riittävästi. Onneksi pyörien lisääntyminen on lähtökohtaisesti positiivinen ongelma ja sen vuoksi pyöräparkkeja ollaankin lisäämässä kaupunkialueelle tuntuvasti.

  • Vihreät Jyväskylän talousarviosta 2013

    Jyväskylän kaupunginvaltuusto 5.11.2012 Tulevan vuoden talousarviota valmistellaan lähtökohdasta, jossa vaikea taloustilanne ja kasvava palvelutarve on pyrittävä sovittamaan yhteen samalla tiedostaen ettei julkinen talous ole ennusteiden mukaan myöskään tulevina vuosina kohentumassa. Kuitenkin tiedämme myös, että pitkäjänteisen ja vaikuttavan talouden tasapainottamisen kannalta palveluiden voimakas supistaminen tai niiden toimintaedellytysten merkittävä heikentäminen tuottavat tutkitusti kustannusten vähenemisen sijaan uusia menoja…

  • Kaikille on tilaa

    Vihreät ovat erittäin suuren mahdollisuuden edessä. Jos mielimme politiikan uudistamisen finaaliin, niin meidän on kyettävä ohjaamaan muun muassa Pekka Haaviston ja Osmo Soininvaaran syötöt maaliin. Vihreillä tuntuu usein olevan pakonomainen tarve olla oikeassa asiassa kuin asiassa. Oikeassa olemisen sijaan vihreiden tulisi keskittyä rakentamaan siltaa muiden poliittisten ja yhteiskunnallisten toimijoiden suuntaan, sillä tarvitsemme vihreitä suuremman tuen…

  • Meri Lumela: Vihreät kannattavat Mustankorkean ostamista

    Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut Tietoisena taloudellisista reunaehdoista ja siten Jyväskylän kaupungin erittäin vaikeasta tilanteesta on Vihreä ryhmä valmis hyväksymään kaupunginhallituksen esityksen Mustankorkea oy:n osakkeiden ostamiseksi. Vihreässä ryhmässä näemme tämän ensisijaisesti strategisesti tärkeänä investointina, jolla mahdollistetaan jätehuollon kokonaisuuden hallinta ja kehittäminen yhden toimijan, tässä tapauksessa Jyväskylän kaupungin tehtävänä. Vappuna voimaan tullut uusi jätelainsäädäntö edellyttää toimenpiteitä jätehuollon…