lassin | 14.3.2024 | Ajankohtaista
Vaalit lähestyvät! Ensimmäisenä luvassa on kesällä toimitettavat eurovaalit, joissa Vihreiden ehdokkaana Keski-Suomesta on olympiauimari sekä kunta- ja aluevaltuutettu Ari-Pekka Liukkonen. Jo aivan nurkan takan odottavien eurovaalien lisäksi nyt on jo aika alkaa...
lassin | 20.2.2024 | Ajankohtaista, Blogi, Valtuustoryhmän kuulumisia
Jyväskylän kaupunginvaltuuston kokouksessa 19.2.2024 hyväksyttiin kolme kaavaa; kaksi teollisuus- ja työpaikkarakentamisen kaavaa ja yksi keskustan täydennysrakentamisen kaava. Näiden kaavojen avulla luomme edellytyksiä elinkeinoelämälle sekä viihtyisälle asumiselle....
lassin | 9.2.2024 | Ajankohtaista, Blogi
Kampanjoidessani Pekka Haaviston tukijoukoissa Jyväskylän keskustassa olen päässyt enimmäkseen keskustelemaan Haavistoa kannattavien ihmisten kanssa. Näyttihän tämän todeksi ensimmäisen kierroksen vaalitulos: Pekka oli Keski-Suomen äänestetyin ehdokas 27,2%...
lassin | 9.11.2023 | Ajankohtaista, Blogi
Jyväskylän kaupunginvaltuustossa on ollut käynnissä keskustelu historiallisen vaikeassa taloustilanteessa olevan kaupungin tulevan vuoden talousarviosta. Keskusteluissa ja päätöksissä punnitaan se, kuinka hyvin päättäjät pitävät asettamistaan tavoitteistaan kiinni ja...
veikkoahola | 10.5.2023 | Ajankohtaista, Blogi
5.–14.5.2023 vietetään valtakunnallista Pyöräilyviikkoa. Päättäjinä meille vihreille pyöräilyn edistäminen on tärkeää. Pyöräilyolosuhteiden parantaminen on suhteellisen edullista ja polkupyörällä liikkumisen lisäämisestä on monia hyötyjä terveyden, hyvinvoinnin ja...
veikkoahola | 27.4.2023 | Ajankohtaista, Blogi, Valtuustoryhmä
Sivistyslautakunnan kokous oli eilen poikkeuksellisen tiukka. Käsittelimme muun muassa kaupungin nyt jo 45 miljoonan euron tulovajetta suhteessa menoihin kasvatuksen, oppimisen ja nuorisopalveluiden näkökulmasta, sekä ruodimme perusteellisesti kaupungin viranhaltijan...