Seuraavat eduskuntavaalit käydään vuoden 2027 keväällä. Puolueet ovat nimenneet jo ensimmäisiä ehdokkaitaan ja syksyyn mennessä tiedetään kokonaiset listat. Vihreiden vahvuuksille ympäristö- ja koulutuspolitiikassa on selvästi tarvetta. Tutkittuun tietoon ja asiantuntijayhteistyöhön perustuva päätöksenteko auttaa Suomea kehittymään ja kehittämään myös niin työllisyyden, yrittäjyyden kuin sosiaali- ja terveysalan teemoissa.
Valtakunnallisten päätösten vaikutuksista paikallistasolla
Valtakunnallisten päätösten vaikutukset tuntuvat konkreettisesti kunnissa ja ihmisten arjessa. Valtionosuuksien osalta kaivattua uudistusta ei saatu aikaan ja viimeisimmän kehysriihen myötä tehdyistä päätöksistä osa heikentää kuntien ja alueiden tilannetta entisestään. Esimerkiksi kuntien peruspalveluihin valtiolta saataviin rahoihin eli valtionosuuksiin liittyvä indeksijarrun lisäkorotus pienentää entisestään tuota rahoitusta kunnissa.
Sosiaali- ja terveyspuolella linjaukset heijastuvat suoraan asiakasmaksuihin, mikä lisää erityisesti painetta heille, kenellä on jo valmiiksi tiukkaa omassa taloudessa. Samanaikaisesti järjestökenttään kohdistuvat leikkaukset haastavat entisestään palveluihin merkittävää arvoa tuottavia järjestöjä työssään. Tulevissa vaaleissa punnitaan aidosti se suunta, mihin yhteiskuntaa viedään. Vihreiden arvoissa keskiössä ovat tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus peruspalveluita järjestettäessä.
Miten alkava vaalivuosi näkyy paikallispolitiikassa?
Parhaimmillaan vaalit ja niiden ympärillä olevat tärkeät teemat voivat kirittää joitakin yhteisiä tavoitteita paikallistasolla. Esimerkiksi Jyväskylässä koulutuksen resursoinnin tärkeydestä on ollut tulkittavissa hyvinkin yhtenäisiä ajatuksia ja se näkyi käytännössä esimerkiksi tämän vuoden talousarviovalmistelussa.
Vaikka vaalityö on jo näkyvää, olisi toivottavaa, ettei niiden varjolla tuhlattaisi paikallistason resursseja esimerkiksi populistisiin aloitteisiin ja kannanottoihin. Monen asian voi hoitaa viisaasti neuvotellen viranhaltijoiden ja poliitikoiden kanssa, jolloin saman halutun asian voi saada aikaan ilman ylimääräisiä byrokratian kustannuksia. Toki aloitteilla on myös oma paikkansa, kun tarpeen punnitsee ensin tarkasti.
Eduskuntavaalien ulkoiset vaikutteet
Tekoälyn merkitystä ei kannata ohittaa tulevista eduskuntavaaleista puhuttaessa. Eurobarometrin (2025) mukaan 92 % suomalaisista on huolissaan tekoälyllä tuotetusta valesisällöstä. Erityisesti uutisen, mielipiteen ja propagandan erottaminen vaikeutuu, mikä haastaa samalla myös koko vaaliprosessin luotettavuutta.
Yhdysvaltalaisen Cornell-yliopistossa tehdyn tutkimuksen (2025) mukaan viime vuoden Saksan liittopäivävaalien aikaan TikTok-alustalla nousi enemmän esiin voimakkaita tunteita herättävät videot, joita ääripäiden puolueet julkaisevat muita todennäköisemmin. Ihmiset omalla käytöksellään vaikuttavat suuresti siihen, mitä saavat nähtäväkseen. Tämä kokonaislogiikka on hyvä hahmottaa vaalien alla.
Nähtäväksi jää myös, yritetäänkö vaaleihin vaikuttaa ulkomailta käsin. Ja jos yritetään, niin miten. Kun muistetaan, että ihminen on kehittänyt tekoälyn ja ihmisen vastuulla on se, kuinka hyvin sitä hallitaan, ollaan oikealla suunnalla hallitsemassa tekoälyn vaikutuksia.
Tehdään yhdessä vastuulliset vaalit!
Mitä huomioita sinä nostaisit tuleviin eduskuntavaaleihin liittyen esille?
Suvi Airaksinen
Valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtaja

