Kaupunginvaltuustossa maanantaina 9.12.2024 hyväksyttiin Majajärven osayleiskaava ja asemakaava selvin luvuin (64-3 ja 63-2). Kaavoissa on kyse Toyotan (tarkemmin: Toyota Gazoo Racing World Rally Team ja Toyota Mobility Foundation) teknologiakeskuksen ja testiradan sijoittumisesta Jyväskylään, Leppäveden taajaman pohjoispuolelle, Laukaan kunnan rajalle.
Majajärven kaavoitushanke on merkittävä Jyväskylän taloudellisen elinvoiman edistämisen kannalta. Se on tuomassa alueelle arviolta noin 200 uutta työpaikkaa. Lisäksi Jyväskylän kaupunki, Toyota Gazoo Racing World Rally Team ja Toyota Mobility Foundation ovat perustaneet yhteisen säätiön, Central Finland Mobility Foundationin (Cefmof), joka tutkii ja toteuttaa hiilineutraaliuteen tähtääviä toimenpiteitä. Yhtenä Cefmofin mahdollistamana hankkeena on Jyväskylään sijoittuva Suomen ensimmäinen suuren kapasiteetin vetytankkausasema, jonka myötä Jyväskylässä pilotoidaan vuonna 2025 Suomen ensimmäisiä vihreällä vedyllä toimivia busseja.
Vihreästä näkökulmasta Majajärven hankkeessa on huolettanut luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen, virkistyskäytön mahdollisuudet ja testiradasta koituvat meluhaitat. Toisaalta luontoarvojen säilyttämiseen on kaavaprosessissa kiinnitetty erityishuomiota, maakuntaura on säilymässä ja kaavassa velvoitetaan rakentamaan tarvittavat meluesteet. Majajärven alueesta on tehty laaja luontoselvitys; kartoitettu alueen metsä- ja suoluontotyypit, pienvedet ja kasvillisuus suojeltavine lajeineen. Myös alueen linnusto on kartoitettu sekä tietysti liito-oravan esiintyvyys sekä etsitty havaintoja viitasammakoista (niitä löytämättä). Luontoarvoiltaan merkittävät kohteet on jätetty rakennettavan alueen ulkopuolelle, virkistys- ja maisema-arvot on huomioitu ja liito-oravien kulkuyhteyksien jatkuvuus on määrätty turvattavaksi. Rakentamistapaa koskien on lisätty määräys hyödyntää mahdollisuuksien mukaan vähähiilisiä materiaaleja.
Majajärven kaavahanke onkin hyvä esimerkki kunnan taloutta tukevasta hankkeesta, jossa on huomioitu kattavasti myös ympäristöarvot. Jyväskylän asukkaille voidaan tuottaa palveluita ja hyvinvointia vain kestävällä pohjalla olevan talouden kautta. Talous pysyy pystyssä erityisesti työllisyyteen ja yritystoimintaan nojaten ja usein näitä tuottavat erityisesti teollisuus. Myönteisten talousvaikutustensa lisäksi teollisuus tuottaa usein myös päästöjä, mutta Toyotan Majajärvi-hankkeessa ympäristöarvojen säilyttämiseen on kiinnitetty esimerkillisesti huomiota. Hankkeesta olisi ympäristön huomioon ottamisen osalta malliksi muillekin teollisuuden investoinneille ja kaavoitushankkeille.
Liisa Kuparinen, vihreän valtuustoryhmän jäsen