Keskisuomalainen (26.3) kirjoittaa upeasta Meijän Polku-verkoston luontosuosituksesta. Aihe on todella tärkeä ja yksi työkalu suomalaisten hyvinvoinnin ja mielenterveyden parantamisen työkalupakissa. Luonnossa liikkumisen ja oleskelun tiedetään tutkimuksen valossa lisäävän fyysistä aktiivisuutta, vähentävän stressiä, parantavan mielialaa, vahvistavan immuunijärjestelmää sekä parantavan kognitiivista toimintakykyä. Lisäksi auringon valo sopivasti saatuna mahdollistaa D-vitamiinisynteesin iholla. Maaseutuympäristössä kasvavilla lapsilla on todettu olevan vähemmän allergiasairauksia. Samantyyppinen vaikutus olisi lienee saavutettavissa riittävässä luonnossa oleilulla, koska kyseessä on immunologisen järjestelmän altistuminen monipuolisemmalla virus-, bakteeri- ja sienikannalle.

Luonnon terveyttä ylläpitävä ja parantava vaikutus tulisi nostaa yhdeksi merkittäväksi kaavoituksen ja kaupunkisuunnittelun teemaksi. Kuten Meijän Polku-verkoston suosituksessa todetaan, kohtalaisen lyhyetkin 30 min viipymät kolme kertaa viikossa luonnossa, tuovat merkittävän hyvinvointihyödyn. Sen lisäksi, että jätetään rakentamattomia, monipuolisia luontosaarekkeita asutusaluiden lähelle, tulisi mielestäni huomattavasti nykyistä enemmän kiinnittää huomiota erityisryhmien luontosuhteeseen ja sen mahdollistamiseen. Varhaiskasvatuksessa on oiva mahdollisuus toimia luontosuhteen kasvattajana ja luonnon tutkimiseen innostajana. Tätä tehdään jo nyt ansiokkaasti. Päiväkotien kaavoitusta ja ympäristöä suunnitellessa tulisi kuitenkin kiinnittää nykyistä enemmän huomiota luonnon saavutettavuuteen pienten lasten kanssa. Etäisyydet eivät voi olla pikkujaloilla taapertaessa suuren suuria.

Toinen merkittävä ihmisryhmä ovat kotihoidon palvelujen varassa omissa kodeissaan asuvat sekä palvelutaloissa asuvat ikäihmiset. Tällä hetkellä ei ole minkäänlaisia standardeja ulkoilun suhteen. Itse lääkärin työssä tapaan viikottain vanhuksia, jotka eivät ole lääkärireissujen lisäksi poistuneet asunnoistaan useaan vuoteen. Tilanne on kestämätön!

Ymmärrän resurssien niukkuuden, mutta ihmisarvoiseen ikääntymiseen kuuluisi mielestäni ulkoilu ja ulkoilmasta nauttiminen. On hyvin turhauttavaa ja eettisesti kestämätöntä pyrkiä hoitamaan esim ikääntyneen ahdistusta ja masennusta, kun tiedostaa hänen olevan kuin vankina neljän seinän sisällä omassa asunnossa. Jokainen voi omalle kohdalleen miettiä, miltä tuntuisi ettei saisi tuntea koskaan auringon lämpöä kasvoilla, kesätuulen vilvoitusta iholla tai pakkasen nipistelyä poskilla.

Sari Kokko

Kirjoittaja on yleislääketieteen erikoislääkäri sekä alue- ja kuntavaaliehdokas (vihr.) Jyväskylästä.

(Kirjoitus on julkaistu alunperin Keskisuomalaisessa 29.3.)