Outi Soikkeli – Kulttuuri vaatii nyt rahaa ja tiloja!

Julkaistu

Kategoria

,

Elinvoimaisen kaupungin kulmakivi on monialainen ja aktiivinen kulttuurikenttä. Kulttuuri ei ainoastaan rikastuta elämäämme, vaan sillä on myös kiistattomat hyvinvointivaikutukset ja merkittävä rooli kaupungin vetovoimassa. Kulttuurisesti elinvoimainen ympäristö houkuttelee asukkaita, opiskelijoita ja yrittäjiä.

Valitettavasti nykyinen hallitus ei tunnista kulttuurin arvoa. Leikkaukset, jotka myös väistämättömästi heijastuvat kuntatasolle, uhkaavat kulttuuritoimintaa Jyväskylässä. Valtion tuen pieneneminen tuo paineen kunnille ja kulttuurintekijöiden on nyt saatava todellista tukea – rahaa ja tiloja.

Yksi konkreettinen esimerkki, jolla kulttuurintekijöitä voidaan tukea on Kulttuurin välitilat -malli, josta ollaan vastikään tehty kuntalaisaloite. Mallissa kaupunki luovuttaa tyhjillään olevia tiloja kulttuuritoimijoiden käyttöön. Tämä mahdollistaa matalan kynnyksen kulttuurielämyksiä ja osallistumismahdollisuuksia, ilman suuria investointeja. Tampereella ja Turussa onnistuneesti käytössä ollut malli tuo myös Jyväskylälle uusia mahdollisuuksia kulttuuritoiminnan elävöittämiseksi. On aika toimia ja antaa kulttuurille se tuki, joka sille kuuluu!

Outi Soikkeli

Kirjoittaja on jyväskyläläinen tapahtuma- ja viestintäkoordinaattori sekä kunta- ja aluevaaliehdokas (vihr.).

(Kirjoitus on julkaistu alunperin Keskisuomalaisessa 9.4.)