Pekka Mervola (KSML 5.8.) pohtii vihreän liikkeen sisäistä suhdetta Elokapinaan ja päätyy leikkisästi nimeämään uuden alalajin: rallivihreät. Kolumnista jää kuitenkin uupumaan tärkeä näkökulma: Elokapinan ja vihreän politiikan ei tarvitse kilpailla, vaan ne voivat täydentää toisiaan. 

Elokapina ei ole poliittinen puolue vaan kansainvälinen ilmastoliike. Sen tehtävä on herätellä, kärjistääkin – ei laatia kompromisseja hallitusohjelmiin. Vihreät puolestaan toimivat parlamentaarisesti ja etsivät ratkaisuja, jotka ovat mahdollisia tässä ja nyt. Kumpikin reagoi samaan todellisuuteen: siihen, että ilmastokriisi syvenee ja päätöksenteko laahaa perässä. 

Kuten taloustieteilijä Sixten Korkman on todennut, kansalaistottelemattomuudelle voi olla sijansa silloin, kun perinteinen politiikka ei kykene vastaamaan kriisin mittaluokkaan. Elokapinan olemassaolo kertoo ennen kaikkea siitä, että nykyiset toimet eivät riitä. 

Samaan aikaan hallitus heikentää ilmastopolitiikkaa: fossiilitukia ei leikata, ympäristönormeja puretaan ja päästövähennystavoitteet jäävät puheiden tasolle. Kun politiikka ei vastaa tilanteen vakavuutta, kadut täyttyvät. 

Vihreät pyrkivät tekemään ilmastopolitiikasta sosiaalisesti oikeudenmukaista ja käytännössä toimivaa. Kuten Oras Tynkkynen on muistuttanut, puolue ei vastusta autoilua, vaan sen haittoja – ja haluaa ennen kaikkea vapauttaa ihmiset autoilun pakosta. Joukkoliikenteestä, kävelystä ja pyöräilystä pitää tehdä houkuttelevia vaihtoehtoja, ei syyllistämisen välineitä. 

On syytä varoa, ettei keskustelu lipsu halventavaan irvailuun. Esimerkiksi Ari Vatasen (KSML 29.7.) puheet Elokapinasta “mielenterveysongelmana” eivät rakenna mitään. Ne vain syventävät kuilua ihmisten välillä. 

Tarvitsemme nyt sekä niitä, jotka herättävät toimimaan, että niitä, jotka rakentavat kestäviä ratkaisuja. Elokapina tuo esiin epämukavan totuuden – Vihreät pyrkivät tekemään sille tilaa politiikassa. Molempia tarvitaan enemmän kuin koskaan. 

Hanna Jämsä

Kaupunginvaltuutettu, Jyväskylän Vihreiden varapuheenjohtaja