Bella Forsgrén -Tavoitteena korkeakoulujen kehittäminen yhteistyössä

Puheenvuoro kaupunginvaltuustossa

Jyväskylän kaupunginvaltuuston päätös Jyväskylän ammattikorkeakoulun (Jamk) omistuspohjan muutokseen tähtäävästä aiesopimuksesta on merkittävä ja kauaskantoinen. Tavoitteena on tiivistää yhteistyötä Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun välillä ja selvittää
mahdollisuutta korkeakoulukonsernin muodostamiseen. Onnistuessaan korkeakoulujen yhteistyön tiivistyminen vaikuttaisi merkittävästi Jyväskylän asemaan koulutuksen, tutkimuksen ja aluekehityksen keskuksena.

Korkeakoulukenttä muuttuu valtakunnallisesti ja kansainvälisesti nopeasti. Kilpailu opiskelijoista, rahoituksesta ja osaajista kiristyy. Toimintaympäristössä tapahtuvia muutoksiin on vastattava ja toimintaa kehitettävä tulevaisuutta ennakoiden. Jyväskylän yliopiston ja Jamkin tiiviimpi yhteistyö tarjoaa mahdollisuuden yhdistää akateeminen tutkimus sekä käytännönläheinen ja työelämälähtöinen osaaminen, mikä vahvistaisi Jyväskylän asemaa koulutuksen huippukeskuksena.

Vastaavanlaisia korkeakoulukonserneja on perustettu ja ollaan perustamassa myös muilla paikkakunnilla. Lappeenrannassa LUT-konserni muodostettiin vuonna 2018 yhdistämällä Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Lahden ammattikorkeakoulu ja Saimaan ammattikorkeakoulu. Vaasassa käydään parhaillaan neuvotteluja Vaasan ammattikorkeakoulun osake-enemmistön siirtämisestä Vaasan yliopistolle.

Omistusjärjestelyt ovat kuitenkin tuoneet mukanaan myös haasteita. Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene on varoittanut siitä, että prosesseissa on toisinaan sivuutettu ammattikorkeakoulujen näkökulma. Meidän on varmistettava, että Jyväskylässä prosessi etenee hallitusti, avoimesti ja kaikkia osapuolia kuunnellen.

Yhdistämällä voimavarat voimme luoda entistä kilpailukykyisemmän ja kansainvälisemmän korkeakouluyhteisön, joka houkuttelee opiskelijoita, yrityksiä ja investointeja Jyväskylään. Samalla voimme kehittää uusia innovatiivisia koulutus- ja tutkimusohjelmia, jotka vastaavat työelämän muuttuviin tarpeisiin.

Samalla meidän on huolehdittava siitä, että Jamkin profiili ja vahvuudet, kuten työelämäläheinen koulutus ja soveltava tutkimus, säilyvät vahvoina osaamisalueina uusista omistusjärjestelyistä huolimatta. Ammattikorkeakoulun ja yliopiston toimintakulttuurit ovat erilaisia, eikä pelkkä hallinnollinen yhdistäminen takaa yhteistyön sujuvuutta. Erityisen tärkeää on, että korkeakoulujen henkilöstö ja opiskelijat ovat mukana prosessissa alusta alkaen ja, että heidän asemansa ja vaikuttamismahdollisuudet turvataan.

Jotta päätökset ovat kestäviä, meidän on varmistettava, että: selvitystyö tehdään avoimesti ja läpinäkyvästi, eri sidosryhmiä kuullen. Ammattikorkeakoulun ja yliopiston yhteistyölle tulee asettaa selkeät tavoitteet ja toimintamallit.

Jyväskylä on koulutuskaupunki, jonka veto- ja elinvoima kumpuaa laajasta koulutustarjonnasta. Kaupungilla tulee olla jatkossakin merkittävä rooli korkeakouluyhteistyössä ja sen kehittämisestä. Koulutus on keskeinen kilpailutekijä kaupungillemme, ja siksi on tärkeää, että varmistamme korkeakoulukonsernin kehittämisen olevan kestävällä ja kaikkien osapuolten kannalta hyödyllisellä pohjalla.

Bella Forsgrén,
Kansanedustaja, kaupunginvaltuttettu