veikkoahola | 29.11.2022 | Aloitteet, Puheenvuorot, Valtuustoryhmä
Kiitos viranhaltioille perusteellisesta aloitevastauksesta. Aloitteessamme pyydettiin selvittämään 30 km/h -nopeusrajoitusten tarpeellisuus erityisesti koulujen, päiväkotien, sairaaloiden, palvelukeskusten ja asuinalueiden ympäristöissä. Aloitevastauksen yhteyteen...
veikkoahola | 1.11.2022 | Aloitteet, Puheenvuorot, Valtuustoryhmä
Ihan ensimmäiseksi haluan hyvän tavan mukaisesti kiittää kaikkien aloitetta tekemässä olleiden puolesta. Kiitän sekä aloitteen allekirjoittaneita valtuutettuja että asiaa valmistelleita virkahenkilöitä. Olkoon tämä aloite ja sen vastaus ihmisiltä ihmisille ja osoitus...
veikkoahola | 17.8.2022 | Blogi, Valtuustoryhmä
Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat olleet jyrkässä kasvussa viime vuosina. Tämä on näkynyt myös Keski-Suomen lastenpsykiatrialle saapuneiden lähetteiden määrässä, joka on viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvanut 67 prosenttia. Lisäksi esimerkiksi...
veikkoahola | 1.2.2022 | Aloitteet, Puheenvuorot, Valtuustoryhmän kuulumisia
Kansainvälisen ilmastopaneelin vuonna 2018 julkistama ilmastonmuutoksen haittoja arvioiva raportti sai maailman todella heräämään ilmastokriisiin vakavuuteen. Tälläkin hetkellä, meidän tässä istuessamme, maapallon keskilämpötila jatkaa kohoamistaan, yli miljoona...
veikkoahola | 29.9.2021 | Ajankohtaista, Aloitteet, Puheenvuorot, Valtuustoryhmä
Kiitos viranhaltijoille hyvästä vastauksesta aloitteeseemme. Parhaimmillaan valtuustoaloitteet eivät ole ainoastaan poliittisen vaikuttamisen välineitä, vaan niiden avulla voidaan lisätä yleistä tietoisuutta vähemmän tunnettuja asioita kohtaan. Tämä aloite...