Avainsana: liikenne
-
Kaisa Peltonen: Liikenneympäristön turvallisuus lisääntyy
Kiitos viranhaltioille perusteellisesta aloitevastauksesta. Aloitteessamme pyydettiin selvittämään 30 km/h -nopeusrajoitusten tarpeellisuus erityisesti koulujen, päiväkotien, sairaaloiden, palvelukeskusten ja asuinalueiden ympäristöissä. Aloitevastauksen yhteyteen onkin nyt kirjattu erinomaisen selkeät periaatteet, joiden mukaan tutkitaan alueet, joissa nopeuksien alentaminen edistää liikenneturvallisuutta. Tavoitteena on tarjota turvallinen liikenneympäristö erityisesti heikommassa asemassa oleville kuntalaisillemme. Viime aikoina täällä Jyväskylässä onkin noussut keskusteluun erityisesti koulujen…
-
Kaupunkiseutujen tieväylien kehittämisessä tarvitaan myös valtiota
Mielipidekirjoitus Keskisuomalaisessa 01.09.2018 Jyväskylän kaupunginvaltuusto käsitteli elokuun kokouksessa valtuustoaloitetta Tikkakosken ja Puuppolan välisestä kevyen liikenteen väylästä. Tämän tieosuuden kehittämisessä on ongelma, joka toistuu Jyväskylän seudulla monessa muussakin kohtaa: ko. tieosuudesta on vastuu valtiolla ja ely-keskuksella, ei kaupungilla. Kuntalaisten ja kaupunginvaltuuston tahdosta sekä selvitysten osoittamasta tarpeesta huolimatta Jyväskylän kaupunki ei voi yksin saada aikaan parannuksia. Valtion…