Avainsana: kuntapolitiikka
-
Katri Savolainen: Ilmastotoimien aika myös Jyväskylässä on nyt
Minä ja 20 muuta valtuutettua jätimme aloitteen ilmastohätätilan julistuksesta Jyväskylään viime vuonna. Aiheesta käymääni keskusteluun liittyen haluaisin nostaa esille muutaman näkökulman. Tämän aloitteen tarkoitus ei ollut lietsoa pelkoa tai luoda ahdistusta sen enempää teille valtuutetuille kuin kuntalaisillekaan. Eikä pelon lietsonnan tavoite ole ollut myöskään ollut niillä mailla, kaupungeilla ja yliopistoilla, Jyväskylän yliopisto mukaan lukien, jotka…
-
Antti Törmälä: Äänestä hyvää ehdokasta!
Jalkapallokentän laidalla ihminen kysyi minulta, miksi juuri minua kannattaisi äänestää. Jäin sitä miettimään. Se on hirveän vaikea kysymys. Sen päätöksen, millä perusteella kukin valitsee äänestyslappuunsa ehdokkaan, tekee kukin äänestäjä itse. Mietin kulunutta valtuustokautta; mitä olen oppinut valtuutetun työstä, millainen on mielestäni hyvä ehdokas? Jatkoimme keskustelua. Vaihdoimme näkemyksiämme tärkeinä pitämistämme asioista, taustoistamme ja elämäntilanteistakin. Monelle voi…
-
Meri Lumela ja Leena Lyytinen: Kuntapolitiikka on yhteistyötä
Vuoden 2017 kuntavaalien jälkeen Jyväskylässä lähdettiin pohjustamaan uutta valtuustokautta Vihreiden johdolla. Ryhmien välisissä luottamuspaikkaneuvotteluissa sovittiin yhteisistä periaatteista ja päätettiin noudattaa vaalitulosta kunnioittavaa paikkajakoa. Koko valtuustokauden ajan on kehitetty ryhmien välisiä yhteistyötapoja ja pyritty lisäämään keskinäistä luottamusta. Ryhmäpuheenjohtajat ja lautakuntien puheenjohtajat ovat aina tarvittaessa kokoontuneet keskustelemaan ajankohtaisista asioista ja ratkomaan yhdessä merkittäviä poliittisia kysymyksiä.