Avainsana: kulttuuri
-
Touko Aalto: Kulttuuriin ja liikuntaan satsaaminen ruokkii Jyväskylän kasvua
Tänään käyty keskustelu sai kirjoittamaan muutamia yleisiä ajatuksia muistiin. Tahdon pohdiskella ne ääneen talousarvion lähetekeskustelun hengessä. Tärkein syy puhua tänään on kulttuuri- ja liikuntapalvelut, joihin pääsen pienen johdattelun kautta. Ensinnäkin jaan huolen kaupungin taloudesta, ja lisään vielä yhden huolen kaiken jo sanotun lisäksi. Kaupungin väestökehitys ei ole niin rohkaisevaa kuin tilastot antavat ymmärtää. Suomalaiset ja…
-
Ari-Pekka Liukkonen: Kulttuuritoimijoiden tilapulmiin etsitään aktiivisesti ratkaisuja
Kulttuuritoimijoiden tilakysymykset ovat puhuttaneet laajasti viime vuosina. Tilakysymyksiin on etsitty ratkaisuja mm. Jyväskylän sydän-projektin avulla. Vanhan Lyseo-rakennuksen peruskorjaus sekä kaupunginteatterin ja sinfonian tilaratkaisut avaavat uusia mahdollisuuksia myös muille kulttuuritoimijoille. Kulttuuritalo Villa Rana on myös hyvä esimerkki tavasta, joilla kulttuuritoimijoiden tilapulmia on pystytty ratkomaan. Mäkituvan ja Mäkitorpan tilaratkaisu on alkujaankin tiedetty väliaikaiseksi. Nyt kun nämä tilat…
-
Anna Kylmälä: Jyväskylän monipuolista kulttuurielämää kannattaa vaalia
Olen nyt noin vuoden verran seurannut keskustelua kulttuurista kuntapoliitikon silmin sen lisäksi, että jo vuosikausia olen saanut olla läheltä sekä seuraamassa että usein myös toteuttamassa kulttuuritoimintaa kaupungissamme mitä moninaisemmin tavoin – puhumattakaan erilaisten kulttuuripalveluiden kuluttamisesta, jota totta tosiaan ehti olla jo ikävä! Keskustelu kulttuurista on usein myönteistä politiikassakin, ja kuta kuinkin kaikki pitävät aktiivista kulttuurielämää…
-
Meri Lumela: Jyväskylän on lunastettava paikkansa kulttuurikaupunkina
Haluan kiittää valtuustoaloitteemme erittäin myönteisestä vastaanotosta, ripeästä valmistelusta sekä vastauksesta, joka sisältää konkreettisia toiminta- ja toteuttamisehdotuksia. Hienoa on ollut myös se, että aloitevastauksen valmisteluun liittyen meidät aloitteentekijät kutsuttiin keskusteluun, jossa yhdessä pohdimme erilaisia vaihtoehtoja klassisen musiikin festivaalin toteuttamiseksi Jyväskylässä. Jyväskylä on kiistatta koulutus- ja kulttuurikaupunki. Olemme mm. musiikin, arkkitehtuurin, kuvataiteen, tanssin ja teatterin kaupunki –…
-
Emilia Lakka ja Joachim Kratochvil: Kirjastot demokratian ja osallisuuden tukipilareina
Kun kirjastot suljettiin koronan takia, päätös sai aikaan valtavan palautevyöryn. Lehtien palstoilla, sosiaalisessa mediassa ja ystävien välisissä keskusteluissa levinnyt huoli kertoo paljon sekä suomalaisten suhteesta kirjastoon että sen korvaamattomasta roolista arjessamme. Kirjasto ei ole ainoastaan kirjallisuuden ja tiedon sivistyskeskus, kiertotalouden edelläkävijä tai kaikkien kuntalaisten yhteinen olohuone, vaikka jo näillä meriiteillä sen arvo on kiistaton. Sillä…
-
Niina Simanainen, Tytti Vänskä et al:Kulttuurin kaari – suunnitelmasta teoiksi
Jyväskylän kaupungin kulttuurin ja taiteen toimijoille on vihdoin saatava toiminnan mahdollistavat, asianmukaiset ja terveet tilat. Kulttuuritoimijoiden käytössä olevia rakennuksia on korjattava ja haettava uudenlaisia tilaratkaisuja. Kaupungin kulttuuri-investointeja selvittäneen Jyväskylän Sydän -hankkeen loppuraportissa esitetään suunnitelma tuleville vuosille. Tätä Kulttuurin kaari -suunnitelmaa tulee mielestämme edistää järjestelmällisesti tulevina valtuustokausina. Hankkeen yhtenä tavoitteena on ollut kulttuuriyksiköiden vuotuisen kävijämäärän nostaminen…
-
Ari-Pekka Liukkonen: Seuraavalla valtuustokaudella kaupungin on panostettava kulttuuritiloihin
Jyväskylän investoinnit ovat viime vuosikymmenellä kohdistuneet vahvasti kouluihin ja päiväkoteihin. Samalla kulttuuri- ja liikuntatilojen korjausvelka on kasvanut huolestuttavasti. Sinänsä valitettavassa tilanteessa on toisaalta paljon hyvääkin: tiloja ja toimintoja on jouduttu tarkastelemaan kokonaisvaltaisesti ja pitkäjänteisesti ja eri toimijoiden välinen yhteistyö ja yhteisöllisyys on lisääntynyt. Liikunnan osalta tilakysymykset on tarkoitus ratkaista pitkälti Hippoksella ja nyt kulttuuritilojen osalta…
-
Tuija Mäkinen: Jyväskylä vihertyy mutta huoleenkin on aihetta
Vuosi 2017 meni Jyväskylän kaupungin taloudessa hyvin. Verotuloja kertyi odotettua enemmän, asukasluku ja elinvoima jatkoi kasvuaan, työttömyys aleni vihdoinkin, vuosikate oli poistoja suurempi, velkaantuminen väheni ja tilinpäätös oli ylijäämäinen. Jyväskylä pärjää nyt vertailukaupunkien joukossa hyvin kaikilla mittarilla ja talous on tasapainossa. Vihreä ryhmä haluaa nostaa esiin kaupunkirakenteen monin paikoin ilahduttavat kehityssuunnat vaikka palvelualueella onkin ollut…