Tekijä: lassin

  • Ryhmäpuheenvuoro vuoden 2025 talousarviosta

    Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut Vihreän valtuustoryhmän puolesta kiitos kaupunginhallitukselle ja viranhaltijoille hyvästä esityksestä vuoden 2025 talousarvioksi ja valtuustoryhmille kiitos yhteistyöstä. Olemme erityisen tyytyväisiä siihen, että lähetekeskustelun evästyksemme kasvun ja oppimisen perusrahoituksen vahvistamisesta on otettu huomioon. Sivistyslautakunnalle kohdistettua säästövaadetta saatiin kohtuullistettua kaupunginhallituksen toimesta ensin kehysvaiheessa ja maltillisen veronkorotuksen myötä toimialalle kohdentuu nyt lähes 2,5 M€ enemmän…

  • Leena Lyytisen puheenvuoro vuoden 2025 talousarviosta 25.11.2024

    Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut   Tasaisen epätasainen niukkuuden jakaminen ja massiiviset rakenteelliset muutokset ovat leimanneet tätä valtuustokautta. Omasta puolestani haluan kiittää koko valtuustoa siitä, että vaikka toisinaan sanailemme kipakastikin, kykenemme todistetusti tekemään myös kompromisseja Jyväskylän parhaaksi. Tämä talousarvio jos jokin on osoitus siitä. Yhteistä tahtotilaa ja näkyä etsiessämme hukkaamme kuitenkin valitettavan usein sen kuuluisan ison…

  • Ari-Pekka Liukkosen puheenvuoro vuoden 2025 talousarviosta 25.11.2024

    Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut Yli 20 miljoonan alijäämä pienennettiin lykkäämällä investointeja. Toisin sanoen lisävelkaa korvataan korjausvelalla. Nykyisessä rakennusalan matalasuhdanteessa ja suurtyöttömyydessä en pidä tätä järkevänä. Myös korjausvelka kasvaa korkoa korolle, kun infra ja kiinteistöt rapistuvat. Teatteritalon ja Harjun stadionin investoinnit onneksi etenevät.  Nyt kun Hippos-hanke ei odotuksista huolimatta näytä käynnistyvän heti vuoden vaihteessa, olisi mielestäni…

  • Jassin Rezain puheenvuoro vuoden 2025 talousarviosta 25.11.2024

    Arvoisia puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut, Me kaikki tiedämme kotikaupunkimme haasteet erittäin hyvin. Meidän on mietittävää tarkkaan, miten me saamme jokaiselle Jyväskyläläiselle rauhallisen ja turvallisen elämän ja parasta palvelua. Minusta on erittäin tärkeää, että tässä kaupungissa satsataan ennaltaehkäisevään työhön enemmän, sillä ennaltaehkäisevällä työllä me pystymme estämään syrjäytymistä ja vähentämään eriarvoisuutta. Haluan omassa puheessani tuoda esille äidinkielen…

  • Meri Lumelan puheenvuoro vuoden 2025 talousarviosta 25.11.2024

    Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,   Kaupunginhallitus päätti esityksessään yksimielisesti lisätä sivistyksen määrärahoja kasvun ja oppimisen palveluiden järjestämiseen. Tähän löytyi yhteisymmärrys yli ryhmärajojen, joka kertoo siitä, että kentän huoli resurssien niukkuudesta, palveluiden laadun heikkenemisestä ja henkilöstön työkuorman jatkuvasta kasvusta on kuultu.   Kaupunginhallituksen esitys ja toivoakseni myös valtuuston tuleva päätös on askel oikeaan suuntaan, mutta vasta…

  • Meri Lumela: Talousarvio 2025 – askelia oikeaan suuntaan

    Meri Lumela: Talousarvio 2025 – askelia oikeaan suuntaan

    Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2025 talousarvion kokouksessaan 25.11.2024. Talousarvio heijastelee edelleen kiperänä jatkuvaa kaupungin taloudellista tilannetta, mutta sisältää myös asioita, joista voimme Vihreän ryhmän puolesta olla tyytyväisiä. Seuraavassa joitakin ajatuksia liittyen valtuustokauden viimeiseen talousarvioon ja vähän siitä eteenpäin:   Kasvun ja oppimisen resurssit vahvistuivat Vihreä ryhmä on tyytyväinen siihen, että lähetekeskustelussa esille nostamamme huoli kasvun…

  • Katri Savolainen: Kasvuun ja oppimiseen on uskallettava panostaa myös tiukassa taloustilanteessa

    Katri Savolainen: Kasvuun ja oppimiseen on uskallettava panostaa myös tiukassa taloustilanteessa

    Tämän maanantain kaupunginvaltuuston tärkeimpinä kokousasioina olivat kaupunginjohtajan vuoden 2025 talousarvioesitys sekä tulo- ja kiinteistöveroprosentin asettaminen. Kaupunginjohtajan talousarviossa on paljon hyvää ja kannatettavaa. Siinä on lähdetty tavoittelemaan tulojen ja menojen tasapainoa, joka on välttämätöntä laadukkaiden palveluiden säilyttämiseksi pitkällä aikavälillä. Samalla, kannan suurta huolta siitä, että esitys ei sellaisenaan turvaa laadukasta varhaiskasvatusta ja perusopetusta, vaan heikentää niitä…

  • Ryhmäpuheenvuoro valtion ja Jyväskylän kaupunkiseudun välisestä MAL-sopimusehdotuksesta 2024-2035 – 28.10.2024

    Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut   Vihreän ryhmän puolesta muutama kommentti nyt hyväksyttävänä olevaan MAL-sopimukseen.   MAL-sopimus on merkittävä työkalu kestävän ja elinvoimaisen kaupunkiseudun edistämisessä. Sopimus asettaa tavoitteet kestävälle maankäytölle, asumiselle ja liikenteelle, mikä luo pohjaa vähäpäästöisemmälle, sujuvammalle ja elinvoimaisemmalle kaupunkiseudulle.   Viime valtuustokauden merkittävä saavutus oli se, että pääsimme MAL-kaupunkiseutujen joukkoon, kiitos onnistuneen edunvalvonnan ja…

  • Kaisa Peltonen: MAL-sopimus edistää kestävää kaupunkiseutua

    Kaisa Peltonen: MAL-sopimus edistää kestävää kaupunkiseutua

    MAL-sopimus on merkittävä työkalu kestävän ja elinvoimaisen kaupunkiseudun edistämisessä. Sopimus asettaa tavoitteet kestävälle maankäytölle, asumiselle ja liikenteelle, mikä luo pohjaa vähäpäästöisemmälle, sujuvammalle ja elinvoimaisemmalle kaupunkiseudulle. Viime valtuustokauden merkittävä saavutus oli se, että pääsimme MAL-kaupunkiseutujen joukkoon ja ensimmäinen MAL-sopimuskausi olikin monella tapaa tuloksellinen. MAL-sopimusten keskeisenä tavoitteena on ollut joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn edistäminen, mutta valitettavasti tällä…

  • Hanna Jämsä: Solidaarisuus Palestiinan kansaa kohtaan ei tarkoita yksipuolisuutta, vaan oikeudenmukaisuuden puolustamista.

    Hanna Jämsä: Solidaarisuus Palestiinan kansaa kohtaan ei tarkoita yksipuolisuutta, vaan oikeudenmukaisuuden puolustamista.

    Olemme kokoontuneet osoittamaan tukemme ja solidaarisuutemme Palestiinan kansalle, joka on kärsinyt vuosikymmeniä jatkuneesta miehityksestä, sorrosta ja ihmisoikeusloukkauksista. Meillä on velvollisuus puhua oikeudenmukaisuuden puolesta ja vaatia rauhaa sekä ihmisoikeuksien kunnioittamista niin Palestiinassa kuin kaikkialla maailmassa.   The Greens have long pushed for respect for human rights, democracy and international law in all situations. In the Palestinian…