Hallituksen päätös olla edistämättä eheytyshoidot kieltävää kansalaisaloitetta, vaikka eduskunta on sen hyväksynyt, on räikeä osoitus siitä, mitä nämä puolueet demokratiasta ajattelevat. Aloite oli huolellisesti valmisteltu, keräsi laajan tuen ja tuotiin eduskuntaan kauden alussa pian hallitusneuvotteluiden päättymisen jälkeen.
Silti hallitus vetoaa ”kiireeseen”, eikä aio ryhtyä konkreettisiin toimiin sen toteuttamiseksi. Nämä puolueet puhuvat paljon hallinnon tehostamisesta, nyt olisi aika näyttää että saavat omat ministeriönsä vauhtiin ja noudattamaan eduskunnan tahtoa.
Kyse ei ole pelkästään inhimillistä kärsimystä aiheuttavista eheytyshoidoista – kyse on demokratian kaventamisesta. Kun kansalaiset käyttävät perustuslain takaamaa oikeuttaan vaikuttaa lainsäädäntöön, mutta heidän tahtonsa ohitetaan poliittisin tekosyin, koko järjestelmän uskottavuus murenee.
Erityisen härskiksi toiminnan tekee se, että mitä ilmeisimmin oli etukäteen sovittu että osa hallituspuolueista sai esittää ihmisoikeusmyönteistä ja liberaalia eduskunnan äänestyksessä, mutta että asia haudattaisiin vähin äänin ministeriön uumeniin. Tätä ei voi hyväksyä.
Tällainen toiminta käytännössä lakkauttaa kansalaisaloitejärjestelmän. Jos eduskunnan hyväksymä aloite ei johda mihinkään, mitä järkeä on kerätä nimiä tai uskoa osallistumisen voimaan?
Demokratia ei ole vain vaaleja – se on jatkuvaa vuoropuhelua kansan ja vallanpitäjien välillä. Nyt tuo vuoropuhelu on katkaistu.
Arto Lampila
Kirjoittaja on Jyväskylän kaupunginhallituksen jäsen (vihr.), Keski-Suomen Vihreiden puheenjohtaja sekä kunta- ja aluevaaliehdokas.
(Kirjoitus on julkaistu alunperin Keskisuomalaisessa 7.4.)