Kategoria: Valtuustoryhmän kuulumisia
-
JyVin luottamushenkilöesitykset
Jyväskylän Vihreiden kunnallisvaaliehdokkaiden, valtuustoryhmän ja kunnallisjärjestön yhteinen kokous 5.12. 2012 nimesi Vihreiden ehdokkaat Jyväskylän kaupunginhallitukseen ja lautakuntiin. Kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtajan paikalle esitetään Meri Lumelaa ja hänen varahenkilökseen Tuija Mäkistä. Perusturvalautakuntaan esitetään Nico Holmbergia (varalle Tommi Liinalampi), sivistyslautakuntaan Suvi Perttulaa (varalle Anssi Ylönen), kaupunkirakennelautakuntaan Marja Kuparia (varalle Virpi Kauko), rakennus- ja ympäristölautakunnan varapuheenjohtajaksi Paloma Hannosta (varalle…
-
Vihreät Jyväskylän talousarviosta 2013
Jyväskylän kaupunginvaltuusto 5.11.2012 Tulevan vuoden talousarviota valmistellaan lähtökohdasta, jossa vaikea taloustilanne ja kasvava palvelutarve on pyrittävä sovittamaan yhteen samalla tiedostaen ettei julkinen talous ole ennusteiden mukaan myöskään tulevina vuosina kohentumassa. Kuitenkin tiedämme myös, että pitkäjänteisen ja vaikuttavan talouden tasapainottamisen kannalta palveluiden voimakas supistaminen tai niiden toimintaedellytysten merkittävä heikentäminen tuottavat tutkitusti kustannusten vähenemisen sijaan uusia menoja…
-
Jyväskylälle riittää kolme kaupunginjohtajaa (Jyväskylän Vihreä Valtuustoryhmä)
Sivistyspalveluiden apulaiskaupunginjohtaja Arto Lepistön (sd.) siirtyessä toisiin tehtäviin on ylintä hallintoa mahdollista keventää ja tehostaa. Vihreä valtuustoryhmä keskusteli apulaiskaupunginjohtajien lukumäärän vähentämisestä heti kesällä, kun Lepistön lähtö oli varmistunut. Vihreä valtuustoryhmä esittää yksimielisesti luopumista yhdestä apulaiskaupunginjohtajan paikasta ja siirtymistä yhden kaupunginjohtajan ja kahden apulaiskaupunginjohtajan järjestelmään. Ryhmän selkeä kanta on kerrottu muiden ryhmien edustajille jo kesällä. Jyväskylälle…
-
Meri Lumela: Vihreät kannattavat Mustankorkean ostamista
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut Tietoisena taloudellisista reunaehdoista ja siten Jyväskylän kaupungin erittäin vaikeasta tilanteesta on Vihreä ryhmä valmis hyväksymään kaupunginhallituksen esityksen Mustankorkea oy:n osakkeiden ostamiseksi. Vihreässä ryhmässä näemme tämän ensisijaisesti strategisesti tärkeänä investointina, jolla mahdollistetaan jätehuollon kokonaisuuden hallinta ja kehittäminen yhden toimijan, tässä tapauksessa Jyväskylän kaupungin tehtävänä. Vappuna voimaan tullut uusi jätelainsäädäntö edellyttää toimenpiteitä jätehuollon…
-
Maia Fandi: Viherpolitiikasta
Muutama kommentti viherpolitiikasta, vihrein silmin katsottuna. Viherpolitiikka jatkaa loogisesti kaupunkistrategiassa, kaupungin ympäristöpolitiikassa ja ilmastostrategiassa linjattuja asioita. Viherpolitiikka on monisyinen ja kokonaisvaltainen, hallintorajojen ylitse ulottuva. Monialaisuus näkyy myös viherpolitiikan läpikulkevissa teemoissa, jotka nostavat esille viheralueiden merkityksen hyvinvoinnin ja terveyden, esteettömyyden, luonnon monimuotoisuuden, ympäristötietoisuuden, ylläpidon sekä tapahtumien ja matkailun näkökulmasta.
-
Touko Aallon ym aloite: Jyväskylästä esimerkillinen pyöräilykaupunki
Pyöräily on jokapäiväinen liikennemuoto, joka on otettava huomioon kaikessa liikennesuunnittelussa ja päätöksenteossa. Pyöräily vie vähän tilaa, on terveellistä eikä aiheuta päästöjä. Pyöräilyverkosto on suunniteltava laajempana kokonaisuutena osana liikennejärjestelmää sen sijaan, että rakennetaan yksittäisiä pyöräteitä. Pyöräilyyn panostaminen on avaintekijä Jyväskylän sisäisen liikenteen järjestämiseksi siten, että ilmansaaste- ja melupäästöt minimoidaan ja turvallisuus ja asumisviihtyvyys maksimoidaan.
-
Touko Aalto 10.4.2012 kuntauudistuksesta
Hyvät valtuutetut! Annan arvoa sille työlle, jota keskustan valtuustoryhmä on tehnyt ottaessaan kantaa tähän selvitykseen. Paikoin tulee kuitenkin sellainen tunne, että eriävän mielipiteen esittäminen on tärkeämpää kuin lopputulos. Toivoisin, että Jyväskylän kaupunginvaltuusto ei lähtisi tekemään tämänkaltaisella asialla symbolista puoluepolitiikkaa vaan vetäisi yhteisesti todetuista talouskehitystä, huoltosuhdetta ja työllisyyskehitystä kuvaavista faktoista johtopäätökset.
-
Huomio lähidemokratiaan ja palveluihin
Maia Fandi: Jyväskylän Vihreän valtuustoryhmän puheenvuoro kuntauudistuksesta Vihreän valtuustoryhmän mielestä Jyväskylän kaupunginhallituksen esittämä lausunto on kokonaisuudessaan realistinen. Vihreästä näkökulmasta tarkasteltuna haluamme nostaa esille muutamia teemoja: Ensinnäkin haluamme kiinnittää huomiota lähidemokratiaan. Tuleepa kuntarakenne tulevaisuudessa olemaan mikä tahansa, lähidemokratian vahvistamiselle on tarvetta. Lähidemokratia ei saa missään nimessä tarkoittaa vain valtuuston, hallituksen ja lautakuntien toimintaa vaan rinnalle tarvitaan…
-
Meri Lumela JKL:n hyvinvointikertomuksesta
Arvoisa puheenjohtaja ja hyvät valtuutetut Seuraavassa muutamia Vihreän ryhmän huomioita käsiteltävänä olevaan ensimmäiseen uuden Jyväskylän hyvinvointikertomukseen. Hyvinvointikertomus on laaja kooste erilaisista hyvinvointia kuvaavista muuttujista. Raportti sisältää runsaasti tietoa ja kuvauksen kunnan palveluista. Osin tiedot ovat jo nyt vanhentuneita, esimerkkinä kouluterveyskysely, jonka uusimmat tulokset on julkaistu syksyllä 2011. Osa tilastoista myös epätarkkoja, osin johtuen kolmen kunnan…
-
Vihreiden ryhmäpuhe: Tukea joukkoliikenteeseen rallien sijaan
Kaupunginhallituksen esitys talousarvioksi vuodelle 2012 on laadittu tilanteessa, jossa talouden näkymät ovat synkentyneet varsin paljon viime keväästä. Lisävelkaantumisen ehkäiseminen ja kunnan tulojen ja menojen saattaminen tasapainoon ovat vaativia tehtäviä, joissa onnistuminen edellyttää viisasta ja pitkäjänteistä päätöksentekotaitoa, kykyä nähdä uusia mahdollisuuksia ja rohkeutta kokeilla uusia toimintamalleja. Kysymys ei ole ainoastaan palveluiden järjestämisen tavasta, vaan yleisemmin organisaation…