Kategoria: Valtuustoryhmä

  • Ryhmäpuheenvuoro arviointikertomuksesta, tilinpäätöksestä ja hyvinvointikertomuksesta 26.5.2025

    Ryhmäpuheenvuoro arviointikertomuksesta, tilinpäätöksestä ja hyvinvointikertomuksesta 26.5.2025

    Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut Näin valtuustokauden päättyessä sopii reflektoida mennyttä ja suunnata katse tulevaan. Vaikka nyt käsittelyssä on arviointikertomus ja tilinpäätös vuodelta 2024, haluan vihreän valtuustoryhmän puolesta kannustaa kaikkia tarkastelemaan päätöksiämme ja kaupungin toimintaa osana valtuustokaudet ylittävää kehityskulkua. Vihreän valtuustoryhmän puolesta kiitos tarkastuslautakunnalle paitsi tästä arviointikertomuksesta myös koko kuluneesta kaudesta. Tällä kaudella lautakunnan työ on…

  • Jassin Rezai: Yhdessä kohti avoimempaa ja vahvempaa Jyväskylää

    Jassin Rezai: Yhdessä kohti avoimempaa ja vahvempaa Jyväskylää

    Käsittelimme Jyväskylän kaupunginvaltuustossa (28.4.2025) valtuustoaloitteeni kansalaisuusjuhlan järjestämisestä. Lämmin kiitos kaikille aloitteen allekirjoittajille ja kaupungin viranhaltijoille erinomaisesta valmistelutyöstä ja vastauksesta!  Aloitevastauksessa esitetään, että Jyväskylässä lähdettäisiin vuodesta 2026 alkaen järjestämään kerran vuodessa Welcome to Jyväskylä -tapahtuma, joka olisi suunnattu kaikille edeltävän 12 kuukauden aikana kaupunkiin muuttaneille vieraskielisille. Tapahtuman tavoitteina ovat muun muassa kaupungin elinvoiman, veto- ja pitovoiman…

  • Valtuustokausi 2021-2025 pakettiin: Jyväskylän Vihreän valtuustoryhmän onnistumisia

    Valtuustokausi 2021-2025 pakettiin: Jyväskylän Vihreän valtuustoryhmän onnistumisia

    Kuluva valtuustokausi alkaa olla loppusuoralla ja vaalipäivä lähestyy. Juuri nyt on oiva paikka katsoa hieman taaksepäin, että mitäs kaikkea Vihreä valtuustoryhmä on kuluvalla kaudella saanut aikaan. Vuoden 2021 vaalit käytiin pandemian vuoksi vasta kesällä ja kampanja-aika oli pitkä. Vaaleja varjostanut poikkeusaika heijasteli myös uuden valtuuston yhteistyön rakentumiseen.  Kuluneella kaudella olemme työskennelleet 12 valtuutetun voimin. Valtuustoryhmäämme…

  • Bella Forsgrén -Tavoitteena korkeakoulujen kehittäminen yhteistyössä

    Bella Forsgrén -Tavoitteena korkeakoulujen kehittäminen yhteistyössä

    Jyväskylän kaupunginvaltuuston päätös Jyväskylän ammattikorkeakoulun (Jamk) omistuspohjan muutokseen tähtäävästä aiesopimuksesta on merkittävä ja kauaskantoinen. Tavoitteena on tiivistää yhteistyötä Jyväskylän yliopiston ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun välillä ja selvittäämahdollisuutta korkeakoulukonsernin muodostamiseen. Onnistuessaan korkeakoulujen yhteistyön tiivistyminen vaikuttaisi merkittävästi Jyväskylän asemaan koulutuksen, tutkimuksen ja aluekehityksen keskuksena. Korkeakoulukenttä muuttuu valtakunnallisesti ja kansainvälisesti nopeasti. Kilpailu opiskelijoista, rahoituksesta ja osaajista kiristyy. Toimintaympäristössä tapahtuvia…

  • Liisa Kuparinen: Majajärven kaavoituksessa talouden ja ympäristön tasapaino

    Liisa Kuparinen: Majajärven kaavoituksessa talouden ja ympäristön tasapaino

    Kaupunginvaltuustossa maanantaina 9.12.2024 hyväksyttiin Majajärven osayleiskaava ja asemakaava selvin luvuin (64-3 ja 63-2). Kaavoissa on kyse Toyotan (tarkemmin: Toyota Gazoo Racing World Rally Team ja Toyota Mobility Foundation) teknologiakeskuksen ja testiradan sijoittumisesta Jyväskylään, Leppäveden taajaman pohjoispuolelle, Laukaan kunnan rajalle. Majajärven kaavoitushanke on merkittävä Jyväskylän taloudellisen elinvoiman edistämisen kannalta. Se on tuomassa alueelle arviolta noin 200…

  • Meri Lumela: Talousarvio 2025 – askelia oikeaan suuntaan

    Meri Lumela: Talousarvio 2025 – askelia oikeaan suuntaan

    Jyväskylän kaupunginvaltuusto hyväksyi vuoden 2025 talousarvion kokouksessaan 25.11.2024. Talousarvio heijastelee edelleen kiperänä jatkuvaa kaupungin taloudellista tilannetta, mutta sisältää myös asioita, joista voimme Vihreän ryhmän puolesta olla tyytyväisiä. Seuraavassa joitakin ajatuksia liittyen valtuustokauden viimeiseen talousarvioon ja vähän siitä eteenpäin:   Kasvun ja oppimisen resurssit vahvistuivat Vihreä ryhmä on tyytyväinen siihen, että lähetekeskustelussa esille nostamamme huoli kasvun…

  • Katri Savolainen: Kasvuun ja oppimiseen on uskallettava panostaa myös tiukassa taloustilanteessa

    Katri Savolainen: Kasvuun ja oppimiseen on uskallettava panostaa myös tiukassa taloustilanteessa

    Tämän maanantain kaupunginvaltuuston tärkeimpinä kokousasioina olivat kaupunginjohtajan vuoden 2025 talousarvioesitys sekä tulo- ja kiinteistöveroprosentin asettaminen. Kaupunginjohtajan talousarviossa on paljon hyvää ja kannatettavaa. Siinä on lähdetty tavoittelemaan tulojen ja menojen tasapainoa, joka on välttämätöntä laadukkaiden palveluiden säilyttämiseksi pitkällä aikavälillä. Samalla, kannan suurta huolta siitä, että esitys ei sellaisenaan turvaa laadukasta varhaiskasvatusta ja perusopetusta, vaan heikentää niitä…

  • Kaisa Peltonen: MAL-sopimus edistää kestävää kaupunkiseutua

    Kaisa Peltonen: MAL-sopimus edistää kestävää kaupunkiseutua

    MAL-sopimus on merkittävä työkalu kestävän ja elinvoimaisen kaupunkiseudun edistämisessä. Sopimus asettaa tavoitteet kestävälle maankäytölle, asumiselle ja liikenteelle, mikä luo pohjaa vähäpäästöisemmälle, sujuvammalle ja elinvoimaisemmalle kaupunkiseudulle. Viime valtuustokauden merkittävä saavutus oli se, että pääsimme MAL-kaupunkiseutujen joukkoon ja ensimmäinen MAL-sopimuskausi olikin monella tapaa tuloksellinen. MAL-sopimusten keskeisenä tavoitteena on ollut joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn edistäminen, mutta valitettavasti tällä…

  • Helinä Lähdesluoma: Hippos sai sykäyksen eteenpäin

    Helinä Lähdesluoma: Hippos sai sykäyksen eteenpäin

    Jyväskylässä jo vuosikymmenen ajan seurattu Hippos-saaga saavutti maanantaina 30.9.2024 merkittävän vaiheen valtuuston hyväksyessä liikuntakeskukselle rahoitusmallin. Kaupungissa on ollut jo pitkään tarve uusille, muunneltaville ja etenkin terveemmille liikuntatiloille, jotka palvelisivat niin kaupunkilaisia, urheiluseuroja, opiskelijoita kuin kilpaurheilun tutkimustakin. Hankkeelle on nähty tarve, mutta toteutusta ovat hidastaneet siihen liittyneet vastakkaiset näkemykset. Nyt hanke näyttäisi nytkähtävän eteenpäin. Maanantaisen päätöksen…

  • Leena Lyytinen: Tasapainoinen kuntatalous on valtuustokaudet ylittävä tavoite

    Leena Lyytinen: Tasapainoinen kuntatalous on valtuustokaudet ylittävä tavoite

    Tämän syksyn ensimmäisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa käsiteltiin kaupungin talouden ja toiminnan puolivuosikatsausta. Puheenvuoroja ei juuri käytetty, mutta asia ansaitsee kuitenkin tulla joltain kulmalta huomioiduksi. Jos ei muuten, niin evästyksenä itsellemme. Puolivuosikatsaus on väliarvio siitä, kuinka olemme onnistuneet suunnittelemaan kuluvan vuoden taloutta ja toimintaa. Luin muistinvirkistykseksi ryhmäpuhettamme 6.11.2023 kokouksesta ja poimin sieltä yhden kohdan:   “Elinkeino- ja…