Kategoria: Kaupunginhallitus
-
Jyväskylän Vihreät on tyytyväinen kaupunginhallituksen talousarvioseminaarin tulokseen
Jyväskylän kaupunginvaltuusto kävi viime maanantain kokouksessaan lähetekeskustelua vuoden 2022 talousarviosta. Vihreän ryhmän näkemys oli, että kaupunginjohtajan esityksestä poiketen talousarvioon tulee palauttaa sosiaali- ja terveys- sekä sivistyslautakuntien esitykset määrärahoista sellaisenaan. Lisäksi Vihreiden mielestä talousarviossa on huomioitava Vesangan ja Lohikosken kirjastojen toiminnan jatkamisesta aiheutuvat kulut. Tänään päättyneessä talousarvioseminaarissa kaupunginhallitus päätti palauttaa sekä sosiaali- ja terveyslautakunnan että sivistyslautakunnan…
-
Meri Lumela: Toimintatapojen uudistaminen on resurssiviisasta
Vuoden 2020 talousarviota on valmisteltu, toisin kuin vuosi sitten, tilanteessa, jossa epävarmuustekijät lisääntyvät ja ennustettavuus vähenee. Suomessa kuntatalouden ennustetaan painuvan kuluvana vuonna ennätysheikolle tasolle. Verotulojen huono kehitys, tulorekisterin käyttöönoton ja verokorttiuudistuksen aiheuttamat poikkeamat verokertymässä, valtionosuusleikkaukset ja väestön ikääntymisestä aiheutuvat kasvavat kustannukset lisäävät vaikeuskertoimia talouden suunnittelun ja toteutumisen osalta myös Jyväskylässä.
-
Touko Aalto: Yhtenä joukkueena
Tahdon aivan ensiksi kiittää lautakuntia, niiden jäseniä sekä viranhaltijoita todella perinpohjaisesta työstä talousarvion valmistelun osalta. Työstä, jossa kaikki mahdolliset käännettävät kivet on kyllä käännetty, jotta kuntalaisten tärkeimmät palvelut voidaan turvata ensi vuonna. Kaupunginhallitus arvosti lautakuntien perehtyneisyyttä ja työtä niin paljon, että pystyimme lisäämään kaupunginjohtajan talousarvioesitykseen merkittävästi niitä resursseja, joita lautakunnat vaativat ja jätimme lisättyjen eurojen…
-
Vihreiden tavoitteet etenivät kaupunginhallituksen v. 2019 talousarvioesityksessä
Jyväskylän kaupunginhallituksen onnistunut talousarvioseminaari pidettiin 8.11.2018. Siellä Vihreitä edustivat kaupunginhallituksen pj. Meri Lumela, kaupunginhallituksen jäsenet Bella Forsgren ja Antti Törmälä sekä kaupunginvaltuuston 2.vpj. Tuija Mäkinen. Tärkein neuvottelutavoite oli palauttaa lasten yhdenvertainen oikeus osallistua varhaiskasvatukseen. Keskustelussa Vihreiden tekemää esitystä subjektiivisen oikeuden rajauksen poistamisesta 1.8.2019 alkaen kannattivat SD, VAS ja PS. Esitys voitti äänestyksessä kaupunginjohtajan pohjaesityksen…