Kategoria: Kannanotot

  • Jyväskylän Vihreiden kevätkokouskannanotto: Lasten ja nuorten hyvinvointi on turvattava vaikeassakin taloustilanteessa

    Jyväskylän Vihreiden kevätkokouskannanotto: Lasten ja nuorten hyvinvointi on turvattava vaikeassakin taloustilanteessa

    Juuri julkaistun nuorisobarometrin (Nuorisobarometri 2023) mukaan neljä viidestä nuoresta antaa elämään tyytyväisyydelle arvosanaksi kahdeksan. Tutkimuksesta käy kuitenkin ilmi, että nuorten tyytyväisyys elämään on viimeisten vuosien aikana koko ajan laskenut. Kouluterveyskyselyyn (Kouluterveyskysely 2023) vastanneista lapsista ja nuorista suuri osa kertoi olevansa tyytyväinen elämäänsä, mutta kohtalaisesta tai vaikeasta ahdistuneisuudesta kertoi noin kolmannes tytöistä ja noin kahdeksan prosenttia…

  • Jyväskylän Vihreät: Mielenosoittamisen oikeutta on vaalittava demokraattisessa yhteiskunnassa

    Jyväskylän Vihreät: Mielenosoittamisen oikeutta on vaalittava demokraattisessa yhteiskunnassa

    Jyväskylän Vihreät tuomitsee jyrkästi kaikenlaisen laillisiin mielenosoituksiin kohdistuvan häirinnän ja väkivallan. Poliittinen toimintavapaus on ehdottomasti taattava demokraattisessa yhteiskunnassa. Puoluepoliittisen vaikuttamisen ja vaaleissa äänestämisen lisäksi on oleellista, että vapaassa oikeusvaltiossa ihminen saa turvallisesti osoittaa mieltään itselleen merkityksellisissä asioissa, riippumatta siitä mitä mieltä joku toinen asiasta on.   On huolestuttavaa, kuinka helposti vihapuhe kääntyy viharikoksiksi ja kuinka lyhyt…

  • Meri Lumela: Yhteistyöllä rakennetaan toimiva hyvinvointialue

    Meri Lumela: Yhteistyöllä rakennetaan toimiva hyvinvointialue

    Sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden maakunnallinen integroituminen hyvinvointialueeksi on ainutkertainen mahdollisuus suunnitella ja toteuttaa palvelut asiakaslähtöisesti ja vaikuttavasti myös talouden näkökulmasta arvoituna. Työnsä aloittaneilta aluevaltuutetuilta vaaditaan kykyä ja halua perehtyä asioihin ja tahtoa etsiä koko maakunnan näkökulmasta kestäviä ratkaisuja, joilla niukkenevat resurssit ja kasvava palvelutarve voidaan sovittaa mahdollisimman hyvin yhteen. Oikea tilannekuva, tutkitun tiedon pohjalta tehtävät…

  • Jyväskylän Vihreät: Halu auttaa ukrainalaisia yhdistää

    Jyväskylän Vihreät: Halu auttaa ukrainalaisia yhdistää

    Venäjän hyökkäys Ukrainaan on järkyttänyt myös meillä Suomessa. Huoli ukrainalaisten selviytymisestä sodan keskellä kalvaa monien mieliä, ja syntynyt halu auttaa on yhdistänyt ihmisiä Euroopassa, mutta myös paikallisesti. Poliittisena yhdistyksenä Jyväskylän Vihreät kokee erityistä vastuuta huolehtia siitä, että Suomi ja ennen muuta Jyväskylä avaavat ovensa sotaa pakeneville ukrainalaisille ja huolehtivat siitä, että pakolaisten elämä pääsee jatkumaan…

  • Bella Forsgrén, Meri Lumela ja Leena Lyytinen: Nyt on aika auttaa

    Bella Forsgrén, Meri Lumela ja Leena Lyytinen: Nyt on aika auttaa

    Afganistanissa on meneillään humanitaarinen ja ihmisoikeuskriisi, joka koskee useita eri ryhmiä. Erityisen suuressa vaarassa ovat kansalaisliikkeiden aktivistit, etniset ryhmät, vähemmistöt sekä tyttöjen ja naisten oikeuksien puolustajat. Aiemmin otetut edistysaskeleet ihmisoikeuksien sekä naisten ja tyttöjen aseman parantamiseksi ovat Talibanin valtaannousun myötä vakavasti uhattuina. Valitettavana esimerkkinä tästä on tyttöjen koulutuksen estäminen Afganistanissa. Vuosikymmeniä kestänyt konflikti on vaikuttanut…

  • Meri Lumela ja Leena Lyytinen: Kuntapolitiikka on yhteistyötä

    Vuoden 2017 kuntavaalien jälkeen Jyväskylässä lähdettiin pohjustamaan uutta valtuustokautta Vihreiden johdolla. Ryhmien välisissä luottamuspaikkaneuvotteluissa sovittiin yhteisistä periaatteista ja päätettiin noudattaa vaalitulosta kunnioittavaa paikkajakoa. Koko valtuustokauden ajan on kehitetty ryhmien välisiä yhteistyötapoja ja pyritty lisäämään keskinäistä luottamusta. Ryhmäpuheenjohtajat ja lautakuntien puheenjohtajat ovat aina tarvittaessa kokoontuneet keskustelemaan ajankohtaisista asioista ja ratkomaan yhdessä merkittäviä poliittisia kysymyksiä.

  • Vihreällä elvytyksellä kohti tulevia haasteita

    Jyväskylässä on alkanut talouden tasapainottamisen ja elvytyksen aikakausi. Poliittiset ryhmät valmistelevat yhdessä viranhaltijoiden kanssa vaalikauden ylittävää ohjelmaa, jolla Jyväskylän talous saadaan jälleen tasapainoon ja nykyistä kestävämmälle pohjalle. Poliittisella kentällä vaikuttaa vallitsevan yksimielisyys toimien tarpeellisuudesta, mutta keinovalikoimassa on eroja. Jyväskylän Vihreiden suunta on vihreä elvytys reilun muutoksen ohjelmaan nojaten.

  • Jyväskylän vihreä valtuustoryhmä – keskustelua Alvasta on hyvä käydä

    Kaupungin energiayhtiö Alvan vähemmistöosuuden myynnin selvityksestä on käyty vilkasta keskustelua ja näimme tarpeelliseksi ottaa kantaa keskusteluun vihreän valtuustoryhmän osalta. Olemme valmiita jatkamaan selvityksen tekoa kaupunginhallituksen asettamien reunaehtojen mukaisesti: kaupungin päätösvalta ja omistajaohjaus tulee säilyttää ja selvitystä tehdä pitkä aikaväli huomioiden. Maksujen kohtuullisina pitäminen kuntalaisille on tärkeää ja tämä tulee määritellä tarkasti osakassopimuksessa, mikäli myyntiä päädytään…

  • Yritystukia on uudistettava

    Jyväskylän Vihreät vaatii yritystukien karsimista ja läpinäkyvyyden parantamista. Tukien kriteerit on määriteltävä uudelleen, ja tukien myöntämisessä tulisi huomioida tutkimus erilaisten tukien vaikuttavuudesta. Markkinatalous tarvitsee avoimet  ja reilut pelisäännöt, jossa vain elinkeinoelämän rakennemuutosta kohti ympäristöystävällistä ja kestävää markkinataloutta on perusteltua tukea.

  • Tampereen, Turun ja Jyväskylän vihreät: Maakunta- ja soteuudistus on haitallinen suurille kaupungeille

    Tampereen, Turun ja Jyväskylän vihreiden valtuustoryhmien mielestä hallituksen valmistelema maakunta- ja soteuudistus voi heikentää suurten kaupunkien elinvoimaa koko 2020-luvun ajan. Kolmen suuren kaupungin vihreät vaativat uudistuksen valmistelulta kaupungeille aiheutuvien hälyttävien taloudellisten ja toiminnallisten seurausten avointa tunnistamista ja korjaamista. Kaupunkien päättäjien kritiikki uudistusta kohtaan on koventunut uudistuksen edetessä ja useat kaupungit ovat antaneet lakiesityksiin hyvin kriittisiä…