Kategoria: Blogi

  • Katri Savolainen ja Vilma Viitasaari: Tunne- ja vuorovaikutustaidot vahvemmin osaksi opetusta jyväskyläläisissä kouluissa

    Katri Savolainen ja Vilma Viitasaari: Tunne- ja vuorovaikutustaidot vahvemmin osaksi opetusta jyväskyläläisissä kouluissa

    Lasten ja nuorten mielenterveysongelmat ovat olleet jyrkässä kasvussa viime vuosina. Tämä on näkynyt myös Keski-Suomen lastenpsykiatrialle saapuneiden lähetteiden määrässä, joka on viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvanut 67 prosenttia. Lisäksi esimerkiksi Kouluterveyskyselyn (2021) mukaan kohtalaista tai vaikeaa ahdistuneisuutta on kokenut jo joka kolmas yläasteella, lukiossa tai ammattioppilaitoksessa opiskeleva tyttö. Hyvinvointialuesiirtymän jälkeen kunnille tulee jäämään lakisääteinen hyvinvoinnin…

  • Anna Kylmälä: Jyväskylän monipuolista kulttuurielämää kannattaa vaalia

    Anna Kylmälä: Jyväskylän monipuolista kulttuurielämää kannattaa vaalia

    Olen nyt noin vuoden verran seurannut keskustelua kulttuurista kuntapoliitikon silmin sen lisäksi, että jo vuosikausia olen saanut olla läheltä sekä seuraamassa että usein myös toteuttamassa kulttuuritoimintaa kaupungissamme mitä moninaisemmin tavoin – puhumattakaan erilaisten kulttuuripalveluiden kuluttamisesta, jota totta tosiaan ehti olla jo ikävä! Keskustelu kulttuurista on usein myönteistä politiikassakin, ja kuta kuinkin kaikki pitävät aktiivista kulttuurielämää…

  • Arto Lampila: Elämäsi kalleimmat sekunnit

    Arto Lampila: Elämäsi kalleimmat sekunnit

    Jarmo Nahkamäki on huolissaan kaupungin selvityksestä alentaa osassa katuverkkoa nopeusrajoitus 40 kilometriä tunnissa nopeuteen 30km/h (KSML 27.4.). Mikäli tosiasiat vastaisivat Nahkamäen kirjoituksen esiin nostamia huolia liikenteen totaalisesta lamautumisesta ei hankkeessa olisi mitään tolkkua. Onneksi näin ei kuitenkaan ole. Lainaan aloitevastaukseen kuuluvaa vaikutusten arviointia: ”Muutettavat nopeusrajoitusalueet ovat pääasiassa korkeintaan muutaman sadan metrin pituisia katuosuuksia, joissa nopeusrajoituksen…

  • Emilia Lakka: Kriisissä on mahdollisuus yhtenäisyyden rakentamiseen

    Emilia Lakka: Kriisissä on mahdollisuus yhtenäisyyden rakentamiseen

    Rakkaat keskisuomalaiset! Olemme viime vuosina kulkeneet kriisistä kriisiin, ilman todellista mahdollisuutta pysähtyä ja luoda kokonaiskuvaa meitä ympäröivän maailman muutoksista sekä Suomen tulevasta roolista sen osana. Koronakriisin alkaessa  Sanna Marinin hallituksen kunnianhimoiset suunnitelmat uudenlaisen, kestävämmän ja oikeudenmukaisemman, suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseksi saivat tilapäisen iskun. Kriisin kestoa ja pandemian hurjia inhimillisiä ja taloudellisia vaikutuksia kukaan tuskin osasi ennakoida.…

  • Emilia Lakka, Minna Myllymäki ja Jyry Virtanen: Missä on rauha?

    Emilia Lakka, Minna Myllymäki ja Jyry Virtanen: Missä on rauha?

    Viime viikkojen uutiset Ukrainasta ovat olleet hirvittäviä. Älylaitteidemme näytöt ovat täyttyneet päivä toisensa jälkeen hätää kärsivistä siviileistä, tankeista ja rajoja ylittävistä pakolaisista. Venäjän hyökkäyssota on horjuttanut turvallisuuden tunnetta myös Suomessa ja tuonut pintaan oman historiamme arpia.  Kysymykset Suomen puolustuksesta – liitymmekö Natoon ja mitä hankintoja priorisoimme nostaessamme kehysriihessä tehtyjen päätösten mukaisesti puolustusmenojamme – ovat kauaskantoisia…

  • Ilona Helle ja Kaisa Peltonen: Salolan tuulivoimapuiston sijainti ei ole kannatettava

    Ilona Helle ja Kaisa Peltonen: Salolan tuulivoimapuiston sijainti ei ole kannatettava

    Tuulivoima toimii yhtenä sähköntuotannon muotona, joka kuljettaa meitä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa. Tuulivoimapuistoja rakennetaan vauhdilla ja vuonna 2021 tuulivoimalla katettiin jo peräti 11,9 % sähkön tuotannosta. Tuulivoiman rakentamiseen liittyy kuitenkin aina haasteita niin ihmisten kuin ympäristön kannalta ja ne tulee ratkaista tuulivoimapuistojen sijoittumisessa. Jyväskylän Korpilahden Salolan tuulivoimapuiston YVA-selostus tuo esille alueeseen liittyviä tärkeitä erityispiirteitä. Salolan tuulivoimapuiston…

  • Ari-Pekka Liukkonen: Liikuntapaikkahankkeet vahvistavat Jyväskylää monella tavalla

    Ari-Pekka Liukkonen: Liikuntapaikkahankkeet vahvistavat Jyväskylää monella tavalla

    Haluan nostaa esiin pari huomiota käsittelyssä olevista liikuntapaikkarakentamista koskevista aloitteista.  Viime valtuustokaudella kulttuuri- ja liikuntalautakunta palautti jalkapallostadionia ja maauimalaa koskevat aloitteet uudelleen valmisteluun. Joulukuussa lautakunta sai kokonaisuuden uudelleen käsiteltäväksi samalla, kun hyväksyimme liikuntaolosuhteiden kehitysohjelman vuosille 2022 – 2030.  Vaikka aloitevastaukset ovat hankkeita kohtaan melko kriittisiä, vastaa lautakunnan hyväksymä liikuntaolosuhteiden kehitysohjelma hyvin aloitteiden tavoitteisiin. Vaikka aloitteiden…

  • Meri Lumela: Uusi alku on uusi mahdollisuus – käytetään se viisaasti

    Meri Lumela: Uusi alku on uusi mahdollisuus – käytetään se viisaasti

    Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen myötä palvelut siirtyvät hyvinvointialueiden vastuulle ensi vuoden alusta. Jatkossa 69 aluevaltuutettua tulevat päättämään maakuntamme terveydenhuollon, sosiaalitoimen sekä palo- ja pelastustoimen resurssien suuntaamisesta ja palveluiden järjestämisestä. Sote-uudistukselle asetettujen tavoitteiden saavuttaminen on sosiaalisen ja taloudellisen kestävyyden näkökulmasta aivan ratkaisevan tärkeää. Tarvitsemme sekä halua että kykyä etsiä ja toteuttaa ratkaisuja, joilla kasvavat palvelutarpeet ja…

  • Katri Savolainen: Tutkittua tietoa päätöksentekoon

    Katri Savolainen: Tutkittua tietoa päätöksentekoon

    Sote-uudistus mahdollistaa monia odotettuja uudistuksia. Sujuvampia hoitopolkuja, toimivampia tietojärjestelmiä, moniammatillisen osaamisen hyödyntämistä pallottelun sijaan, uusien digipalveluiden käyttöönottoa, sote-työntekijöiden työolojen kohentamista. Jotta tässä voidaan onnistua, hyvinvointialueen kehittämisen tulee pohjautua tutkittuun tietoon. Keski-Suomen hyvinvointialue tulee tarvitsemaan tutkittuun tietoon pohjaavan kehittämisyksikön, joka auttaa uusia palvelumuotoja valmistelevien hankkeiden valinnassa, suunnittelussa, vaikutusten ennakkoarvioinnissa ja vaikuttavuuden arvioinnin suunnittelussa. Hyvinvointialueen tulevissa kehittämishankkeissa…

  • Emilia Lakka: Aluevaaleissa on kyse myös omaishoitajien tulevaisuudesta

    Emilia Lakka: Aluevaaleissa on kyse myös omaishoitajien tulevaisuudesta

    Aluevaalien lähestyessä on puhuttu paljon muun muassa ikäihmisten kotihoidosta, hoitajamitoituksesta ja sote-alan työntekijöiden riittävyydestä. Sosiaali- ja terveyspalveluita uudistettaessa nousee väistämättä esille myös kysymys omaishoitajien asemasta tulevilla hyvinvointialueilla. Tällä hetkellä omaishoidon tuen taso ja myöntämiskriteerit vaihtelevat kunnasta toiseen. Keski-Suomen alueella erot korkeimmassa hoitopalkkioluokassa ovat satoja euroja kuukaudessa. Myös omaishoitajille tarjottavissa tukipalveluissa on paikallisia eroja. Kuntien erilaiset…