Kategoria: Blogi
-

Leena Lyytinen: Tasapainoinen kuntatalous on valtuustokaudet ylittävä tavoite
Tämän syksyn ensimmäisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa käsiteltiin kaupungin talouden ja toiminnan puolivuosikatsausta. Puheenvuoroja ei juuri käytetty, mutta asia ansaitsee kuitenkin tulla joltain kulmalta huomioiduksi. Jos ei muuten, niin evästyksenä itsellemme. Puolivuosikatsaus on väliarvio siitä, kuinka olemme onnistuneet suunnittelemaan kuluvan vuoden taloutta ja toimintaa. Luin muistinvirkistykseksi ryhmäpuhettamme 6.11.2023 kokouksesta ja poimin sieltä yhden kohdan: “Elinkeino- ja…
-

Meri Lumela: Hyvinvointia, liikkumista ja asumista
Jyväskylän kaupunginvaltuuston kevätkauden päättävässä kokouksessa olivat erilaiset hyvinvointiin liittyvät asiat esillä ja käsittelyssä. Hyvinvointikertomus, Liikkumisohjelma ja Asumisvisio ovat kaikki kaupunkilaisten arjen sujumiseen, ympäristön turvallisuuteen ja viihtyisyyteen sekä kaiken ikäisten hyvinvointiin vaikuttavia linjauksia ja asiakirjoja. Hyväksytystä Hyvinvointikertomuksesta voimme todeta, että valtaosa kaupunkilaisista voi hyvin. Emme kuitenkaan saa tyytyä siihen, että enemmistö voi hyvin, vaan erityistä huomiota…
-

Ari-Pekka Liukkonen: Kaupungin tulee kasvaa sisään- ja ylöspäin
Kaupunginvaltuusto hyväksyi eilen Tammirinteen kaavan. Kaava palautettiin reilu vuosi sitten uudelleen valmisteluun koska valtuuston niukka enemmistö uskoi, että pystymme parempaan. Alkuperäisen kaavaehdotuksen hyväksymistä kannattaneissa puheenvuoroissa toistui usein ajatus siitä, että pohjoisosan rakentamatta jättäminen tekisi kaavasta taloudellisesti kalliin tai jopa mahdottoman. Tätä perusteltiin muun muassa sillä, että kunnallistekniikan rakentaminen alueelle on kallista sekä haluttujen pientalotonttien määrän…
-

Anna Kylmälä: Otteita ensimmäisen kauden valtuutetun päiväkirjasta
22.4. Jyväskylän kaupunginvaltuuston kokouksessa muistettiin valtuustokollegan ikääntymistä, käsiteltiin suhteellisen nopeasti ja pitkästä aikaa hyvässä hengessä lyhyehkön esityslistan asiat: mm. Kivistön työväentalon korttelin asemakaavan muutos, hallintosäännön tarkistus, pari aloitetta ja lopuksi valtuustokysymys. Lisäksi hyväksyttiin Jyväskylän ja Muuramen alueiden yhteistoimintasopimus TE-uudistukseen liittyen, jonka tiimoilta meinasin alunperin kirjoitella sanasen tai parikin. Muutin kuitenkin mieleni. Kokouksen loppupuoliskolla vierustoverini esitti…
-

Elma Hyöky: Vaikuttamisen välineet – valtuusto- ja kuntalaisaloitteet
Jyväskylän kaupunginvaltuuston viimeisimmässä kokouksessa käsiteltiin kolme valtuustoaloitetta, jotka herättivät keskustelua ja pohdintaa kaupungin toimenpiteistä ja linjoista. Lisäksi kokouksessa käsiteltiin viime vuoden keskeneräisiä aloitteita sekä kaupunginhallitus antoi tiedoksi kuntalaisten tekemät aloitteet. Mutta mistä aloitteet oikein syntyvät ja miksi niitä tehdään? Aloitteet voivat tosiaan lähteä liikkeelle niin valtuutetuilta kuin kuntalaisiltakin. Aloite on väline, jolla voi…
-
Kaavoituksella elinvoimaa ja ekologisuutta Jyväskylään
Jyväskylän kaupunginvaltuuston kokouksessa 19.2.2024 hyväksyttiin kolme kaavaa; kaksi teollisuus- ja työpaikkarakentamisen kaavaa ja yksi keskustan täydennysrakentamisen kaava. Näiden kaavojen avulla luomme edellytyksiä elinkeinoelämälle sekä viihtyisälle asumiselle. Tikkakoskelle entisen asetehtaan läheisyyteen, valtakunnallisesti arvokkaaseen rakennettuun kulttuuriympäristöön muodostuu toivottavasti uutta liiketoimintaa. Asemakaavamuutoksella muutetaan voimassa olevan asemakaavan mukainen teollisuus- ja työpaikkatontti pienemmiksi teollisuus-, varasto- ja liiketonteiksi ja asuintonteiksi. Korttelin…
-

Outi Soikkeli: H niin kuin…?
Kampanjoidessani Pekka Haaviston tukijoukoissa Jyväskylän keskustassa olen päässyt enimmäkseen keskustelemaan Haavistoa kannattavien ihmisten kanssa. Näyttihän tämän todeksi ensimmäisen kierroksen vaalitulos: Pekka oli Keski-Suomen äänestetyin ehdokas 27,2% kannatuksella. Kadulla vastaan tulee kuitenkin usein vaivaantunutta kulmien alta katsomista, tuhahtelua, ivallista naurahtelua ja tietenkin myös painavia sanoja miksi Pekka ei varmana saa heidän ääntään. Sosiaalisen median kommenttikentissä H–sana…
-

Vaikeat ajat vaativat valintojen takana seisomista
Jyväskylän kaupunginvaltuustossa on ollut käynnissä keskustelu historiallisen vaikeassa taloustilanteessa olevan kaupungin tulevan vuoden talousarviosta. Keskusteluissa ja päätöksissä punnitaan se, kuinka hyvin päättäjät pitävät asettamistaan tavoitteistaan kiinni ja kuinka pitävä on Jyväskylän kaupunkistrategian pohja. “Peruttu säästötoimenpiteiden vuoksi” “Isänpäiväviikon aamiainen päiväkodissa joudutaan valitettavasti tältä vuodelta perumaan vallitsevien kaupungin säästötoimien vuoksi” Päiväkodilta tullut viesti harmitti, mutta ei…
-

Ilona Helle ja Kaisa Peltonen: Pyöräily on terveellinen vaihtoehto liikkumiseen
5.–14.5.2023 vietetään valtakunnallista Pyöräilyviikkoa. Päättäjinä meille vihreille pyöräilyn edistäminen on tärkeää. Pyöräilyolosuhteiden parantaminen on suhteellisen edullista ja polkupyörällä liikkumisen lisäämisestä on monia hyötyjä terveyden, hyvinvoinnin ja rakennetun ympäristön viihtyisyyden lisäämisestä päästöjen vähentämiseen. Pyöräily on myös kiva harrastus! Hyvä kävely- ja pyöräilyinfra lisää käyttäjiä ja tuo terveellisen vaihtoehdon liikkumiselle etenkin lyhyillä matkoilla henkilöauton sijaan. Pyöräilyolosuhteiden parantamisella…
-

Katri Savolainen: Oppimisen tuen leikkaaminen on lyhytnäköistä toimintaa
Sivistyslautakunnan kokous oli eilen poikkeuksellisen tiukka. Käsittelimme muun muassa kaupungin nyt jo 45 miljoonan euron tulovajetta suhteessa menoihin kasvatuksen, oppimisen ja nuorisopalveluiden näkökulmasta, sekä ruodimme perusteellisesti kaupungin viranhaltijan helmikuussa hakematta jättämää valtion tasa-arvoavustustusta, jonka vuoksi 18 erityisopettajan ja kasvatusohjaajan työsuhde ei jatku Jyväskylässä syksyllä 2023. Minulle lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin vahvistaminen on keskeinen syy…
