Kategoria: Ajankohtaista
-
Touko Aalto: Ilman investointeja Jyväskylä kuihtuu Tampereen takamaaksi
Kaupunginjohtajan talousselonteko, arviointikertomus sekä käyty ryhmäpuheenvuorokierros antavat hyvän käsityksen siitä, missä kaupunkimme on nyt, mutta kuten jääkiekossa, myös kaupungin kehittämisessä tulee kaiken aikaa pitää mielessä vanha Wayne Gretzkyn viisaus siitä, että ei pidä mennä sinne, missä kiekko on nyt vaan sinne, missä se on menossa seuraavaksi. Tässä yhteydessä kiekko on metafora kehitykselle, ja Jyväskylän kehityksen…
-
Katri Savolainen: Jyväskylän on huolehdittava hiilineutraaliuden toteutumisesta
Olemme saaneet käsittelyyn tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen, johon on koostettu arvioita siitä, kuinka hyvin valtuuston vuodelle 2021 asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kaupungissamme ovat toteutuneet. Tämän lisäksi kertomukseen on koostettu näihin arvioihin perustuvia, tarkastuslautakunnan harkiten esiin nostamia kehittämisehdotuksia. Raportti pitää sisällään 52 toiminnallisen tavoitteen arvioinnin sisältäen muun muassa talouden tasapainoon, henkilöstön hyvinvointiin sekä hiilineutraaliustavoitteeseen liittyviä arvioita. Haluaisin…
-
Arto Lampila: Yhteistyö on avain kulttuurisuunnitelman toteuttamiseen
Yhteistyöstä on helppo puhua abstraktilla tasolla – enemmän vaatii elää niitä ajatuksia todeksi. Myös kulttuurisuunnitelman taustalla näkyy kulttuuriyksiköiden integroitu toimintamalli, eli ns. kitti -prosessi. Keskeisenä ajatuksena prosessissa oli purkaa siiloja ja etsiä luontevia yhdessä tekemisen paikkoja ja tapoja. Vaikka tekemistä siilojen purkamisessa on varmasti jatkossakin, löytyi prosessin aikana myös hyviä ja konkreettisia tapoja tiivistää yhteistyötä…
-
Vilma Viitasaari: Kotoutuminen onnistuu eri toimijoiden välisellä yhteistyöllä
Kotoutumisen edistämisohjelma on erityisen tärkeä ohjelma, ja haluankin ensin kiittää ohjelmaa valmistelleita. Kuten edistämisohjelmassakin tuodaan esiin, vieraskielisten määrän kasvaessa Jyväskylässä on meidän kaupunkina kehitettävä palveluitamme kotoutumisen edistämisen näkökulmasta. Onnistunut kotoutuminen on edellytys sille, että ihminen pääsee osallistumaan yhdenvertaisesti ja aktiivisesti yhteiskuntaan ja kokee olevansa osa sitä elämänsä kaikilla osa-alueilla. Edistämisohjelmassa tuodaan myös esille, että työikäisten…
-
Arto Lampila: Elämäsi kalleimmat sekunnit
Jarmo Nahkamäki on huolissaan kaupungin selvityksestä alentaa osassa katuverkkoa nopeusrajoitus 40 kilometriä tunnissa nopeuteen 30km/h (KSML 27.4.). Mikäli tosiasiat vastaisivat Nahkamäen kirjoituksen esiin nostamia huolia liikenteen totaalisesta lamautumisesta ei hankkeessa olisi mitään tolkkua. Onneksi näin ei kuitenkaan ole. Lainaan aloitevastaukseen kuuluvaa vaikutusten arviointia: ”Muutettavat nopeusrajoitusalueet ovat pääasiassa korkeintaan muutaman sadan metrin pituisia katuosuuksia, joissa nopeusrajoituksen…
-
Meri Lumela: Yhteistyöllä rakennetaan toimiva hyvinvointialue
Sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden maakunnallinen integroituminen hyvinvointialueeksi on ainutkertainen mahdollisuus suunnitella ja toteuttaa palvelut asiakaslähtöisesti ja vaikuttavasti myös talouden näkökulmasta arvoituna. Työnsä aloittaneilta aluevaltuutetuilta vaaditaan kykyä ja halua perehtyä asioihin ja tahtoa etsiä koko maakunnan näkökulmasta kestäviä ratkaisuja, joilla niukkenevat resurssit ja kasvava palvelutarve voidaan sovittaa mahdollisimman hyvin yhteen. Oikea tilannekuva, tutkitun tiedon pohjalta tehtävät…
-
Emilia Lakka: Kriisissä on mahdollisuus yhtenäisyyden rakentamiseen
Rakkaat keskisuomalaiset! Olemme viime vuosina kulkeneet kriisistä kriisiin, ilman todellista mahdollisuutta pysähtyä ja luoda kokonaiskuvaa meitä ympäröivän maailman muutoksista sekä Suomen tulevasta roolista sen osana. Koronakriisin alkaessa Sanna Marinin hallituksen kunnianhimoiset suunnitelmat uudenlaisen, kestävämmän ja oikeudenmukaisemman, suomalaisen yhteiskunnan rakentamiseksi saivat tilapäisen iskun. Kriisin kestoa ja pandemian hurjia inhimillisiä ja taloudellisia vaikutuksia kukaan tuskin osasi ennakoida.…
-
Ilona Helle: Eläinten hyvinvointia on edistettävä nykyistä suunnitelmallisemmin
Aloitteessa [Liisa Kuparinen ja Irene Hallamäki: Jyväskylälle eläinten hyvinvoinnin edistämissuunnitelma ja eläinsuojelutoimijoiden yhteistyöelin] haettiin merkittävää panostusta pieneläinpäivystyksen hankinnan markkinavuoropuheluun ennen seuraavaa kilpailutusta siten, että mukaan saataisiin jatkossa useita toimijoita ja kilpailun myötä kohennusta myös laatuun. Aloitevastaus on pettymys, sillä tämän suhteen ei luvata tavallista markkinakartoitusta kummempaa – tarve on kuitenkin ilmeinen, sillä päivystykseen ei ole…
-
Emilia Lakka, Minna Myllymäki ja Jyry Virtanen: Missä on rauha?
Viime viikkojen uutiset Ukrainasta ovat olleet hirvittäviä. Älylaitteidemme näytöt ovat täyttyneet päivä toisensa jälkeen hätää kärsivistä siviileistä, tankeista ja rajoja ylittävistä pakolaisista. Venäjän hyökkäyssota on horjuttanut turvallisuuden tunnetta myös Suomessa ja tuonut pintaan oman historiamme arpia. Kysymykset Suomen puolustuksesta – liitymmekö Natoon ja mitä hankintoja priorisoimme nostaessamme kehysriihessä tehtyjen päätösten mukaisesti puolustusmenojamme – ovat kauaskantoisia…
-
Katri Savolainen: Ilmastotoimien aika myös Jyväskylässä on nyt
Minä ja 20 muuta valtuutettua jätimme aloitteen ilmastohätätilan julistuksesta Jyväskylään viime vuonna. Aiheesta käymääni keskusteluun liittyen haluaisin nostaa esille muutaman näkökulman. Tämän aloitteen tarkoitus ei ollut lietsoa pelkoa tai luoda ahdistusta sen enempää teille valtuutetuille kuin kuntalaisillekaan. Eikä pelon lietsonnan tavoite ole ollut myöskään ollut niillä mailla, kaupungeilla ja yliopistoilla, Jyväskylän yliopisto mukaan lukien, jotka…