veikkoahola | 9.4.2018 | Ajankohtaista, Kannanotot, Valtuustoryhmän kuulumisia
Tampereen, Turun ja Jyväskylän vihreiden valtuustoryhmien mielestä hallituksen valmistelema maakunta- ja soteuudistus voi heikentää suurten kaupunkien elinvoimaa koko 2020-luvun ajan. Kolmen suuren kaupungin vihreät vaativat uudistuksen valmistelulta kaupungeille...
| 8.4.2018 | Ajankohtaista, Blogi
Väestö Suomessa vanhenee vauhdilla. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2050 joka neljäs suomalainen on täyttänyt 65 vuotta. 80 vuotta täyttäneiden osuus kaksinkertaistuu nykyisestä. Ilmiöön on kaksi syytä: elämme pidempään ja lapsia syntyy liian vähän. Ikääntyminen on osa...
| 22.2.2018 | Ajankohtaista, Blogi
Tänä talvena Jyväskylän metsistä käsittelyvuorossa ovat olleet Ristikiven ja Sippulanniemen metsät. On tuntunut pahalta katsoa, miten joka päivä harvenee uusi pala lähimetsää. Joissain kohdin tuntuu, että tuohon kyllä silmä tottuu ja jälki on aika tasapainoista, mutta...
| 18.2.2018 | Ajankohtaista, Blogi
Kokoonnuimme tammikuussa maakuntavaltuuston työseminaariin pohtimaan maakunta- ja soteuudistuksen arvoja. Pohdimme pitkin päivää muun muassa sitä, miten yhteiskunta, julkisen sektorin johtaminen ja päätöksenteko muuttuu. Omaan mieleeni takertui kaksi...
veikkoahola | 13.2.2018 | Ajankohtaista, Aloitteet, Valtuustoryhmän kuulumisia
Jyväskylän vihreä valtuustoryhmä jätti vuoden ensimmäisessä kaupunginvaltuuston kokouksessa 12.2.2018 kolme aloitetta: – Aloite mikromuovista aiheutuvien ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi, – Asiakasmitoitus Jyväskylän kaupungin lastensuojelun...
| 19.1.2018 | Ajankohtaista, Blogi
Vihreät ovat Jyväskylän kaupunginvaltuuston suurin ryhmä. Tähän aseman liittyy paitsi valtaa, niin myös paljon vastuuta. Juuri nyt on oikea aika kirkastaa Jyväskylän kaupunkipoliittinen agenda ja strategiset tavoitteet. Kaupungin menestyminen edellyttää hyvää...