Kategoria: Ajankohtaista
-
Arkijärkeä ja kohtuutta
Vihreiden ryhmäpuhe kaupunginvaltuuston kokouksessa 4.11.2013 Vihreä valtuustoryhmä kantaa vastuuta kaupungin talouden tervehdyttämisestä tietoisena siitä, että tavoitteeseen pääseminen edellyttää kipeitä, kuntalaisten arkeen vaikuttavia päätöksiä. Jotta tarvittavat päätökset voidaan tehdä viisaasti, tulee pitkän aikavälin seuraukset arvioida tarkasti. Näin vältämme tilanteen, jossa arvioidut säästöt eivät toteudu tai niistä aiheutuu lisäkustannuksia. Esimerkiksi lasten ja nuorten liikuntatilat kannattaa pitää maksuttomina,…
-
Perustulosta rakentavasti
Vihreä kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto ja SAK:n aluejohtaja Ahti Ruoppila keskustelivat perustulosta JyVin järjestämässä kaksituntisessa yleisötilaisuudessa kahvila Häggmanilla 30.10.2013. Moderaattorina toimi perusturvalautakunnan vihreä varajäsen Tommi Liinalampi.
-
Kaisa Peltonen: Tiukille meni!
Kaupunkirakennelautakunta lisäsi yksimielisesti 27.8.2013 palvelulinjauksiin uuden linjauksen pyöräilyolosuhteiden kehittämisestä kustannussäästöjen aikaansaamiseksi. Lisälinjauksen tavoitteena oli pyöräilyn ja kävelyn kulkutapaosuuden nostamisessa terveydenhuollossa saatavat säästöt, liikenneruuhkien vähentäminen sekä kaupungin viihtyisyyden lisääminen.
-
Palvelulinjauksiin pyöräilyn edistämistä
Kaupunkirakennelautakunta käsitteli 27.8. mm. palvelulinjauksia ja päätti yksimielisesti vihreän jäsenen Marja Kuparin esityksestä lisätä linjauksen pyöräilyolosuhteiden kehittämisestä kustannussäästöjen aikaansaamiseksi. Tavoitteena pyöräilyn ja kävelyn kulkutapaosuuden nostamisessa ovat terveydenhuollossa saatavat säästöt, liikenneruuhkien vähentäminen sekä kaupungin viihtyisyyden lisääminen.
-
Vihreä valtuustoryhmä: KymppiR:n keskityttävä keskusta- ja taajama-alueiden täydennysrakennukseen
Vihreä ryhmä pitää KymppiR2013-ohjelmaa pääosin hyvänä, paikoin erinomaisena. Erityisesti arvostamme täydennysrakentamista, kyläkaavoja sekä päiväkoti- ja kouluverkkoselvityksen yhteensovittamista maankäytön kanssa. Ohjelmasta löytyy kuitenkin myös parantamisen varaa.
-
Pyöräparkit lisäävät pyöräilyn houkuttavuutta
”Pyöriä siellä sun täällä” uutisoi Keskisuomalainen 12.6. Polkupyöriä jätetään keskusta-alueella sinne tänne johtuen suurelta osalta siitä, että pyöräparkkeja ei ole vieläkään riittävästi. Onneksi pyörien lisääntyminen on lähtökohtaisesti positiivinen ongelma ja sen vuoksi pyöräparkkeja ollaankin lisäämässä kaupunkialueelle tuntuvasti.
-
Valtuustoaloite: Tourujoen uusi uoma pian
Jyväskylän kaupunki Valtuustoaloite 10.6.2013 Vihreä valtuustoryhmä Tourujoen uusi uoma toteutettava mahdollisimman pian Kankaan osayleiskaavaehdotuksessa Tourujoki on suunniteltu ohjattavaksi ns. pitkään uomaan, joka noudattaa osan matkaa joen alkuperäistä uomaa, kiertää uutta uomaa myöten vanhan paperitehtaan ja tulevan Kankaan kaupunginosan viihtyisänä kaupunkijokena sekä putoaa koskena joen alajuoksulle. Silloin uhanalainen järvitaimenkin voisi palata elämään ja lisääntymään Tourujoessa. Tourujoki…
-
Vihreyden ytimessä, osa 4
Viljelykurssi siirtyi tositoimiin Survo-Korpelan palstalle mainiossa kevätsäässä 28.5.
-
Hyvää kaupunkisuunnittelukeskustelua Osmon kanssa
JyVin järjestämä ”Onko kaupunkisuunnittelu kaavoihin kangistunutta?” -keskustelutilaisuus ja Osmo Soininvaaran kanssa tehty tutustumiskierros Kankaan alueelle onnistuivat mukavasti.
-
Osmo Soininvaara kaupunkisuunnitteluseminaarissa 27.5
Jyväskylän Vihreät järjestää keskustelutilaisuuden kaupunkisuunnittelusta maanantaina 27.5 klo 17:30 – 19:45 Jyväskylän pääkirjaston Minnansalissa (Vapaudenkatu 39-41) Onko kaupunkisuunnittelu kaavoihin kangistunutta? Miten poliitikot, virkamiehet ja muut kaupunkilaiset voivat vaikuttaa ja osallistua kaupunkisuunnitteluun ja kaavoitukseen?