Kategoria: Ajankohtaista

  • Vihreät Jyväskylän 2016 talousarviosta

    Valtuustoryhmän puheenjohtaja Tuija Mäkinen 30.11.2015 Jyväskylän kaupunginvaltuustossa: Vihreä valtuustoryhmä on sitoutunut talouden tasapainottamiseen ja taloussuunnitelman tavoitteisiin lisävelkaantumisen pysäyttämiseksi tämän valtuuskauden loppuun mennessä. Hyväksymme vuoden 2016 talousarviossa esitetyt toiminnalliset tavoitteet lukuun ottamatta subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittamista. Pidämme periaatteellisesti tärkeänä pitää kiinni lapsen subjektiivisesta oikeudesta varhaiskasvatukseen silloinkin kun hänen vanhempansa eivät ole työssä tai opiskele. Haluamme myös korostaa,…

  • Maia Fandi: Vihreät kannattavat subjektiivista päivähoito-oikeutta

    Päivähoidossa, varhaiskasvatuksessa on kyse pienistä ihmisistä, mutta todella suurista kokonaisuuksista.. Meidän(kin) ryhmässämme tämä teema on herättänyt paljon keskustelua ja olemme pyrkineet tarkastelemaan asiaa mahdollisimman monelta kantilta. Kannatamme subjektiivista päivähoito-oikeutta sen laajassa merkityksessä. Emme hyväksy kaupunginhallituksen äänestyspäätöksellä tekemää lisäystä päivähoitopalveluiden rajoittamisesta. Työmarkkinat ovat muuttaneet muotoaan ja yhä useampi vanhempi elää pätkä- ja silpputöiden keskellä, elämässä saattaa…

  • Kaisa Peltonen: Euro pyöräilyyn tuottaa kahdeksan euron hyödyt

    Liikenne- ja viheralueet osiossa positiivista on tavoite joukkoliikenteen matkustajamäärien kasvattamisesta. Myös kaupunkistrategiassa keskiöön nousevat hyvinvoivat asukkaat ja resurssien viisas käyttö. Kestävän liikenteen edistämiseen kuuluvat kuitenkin myös muut toimet kuin joukkoliikenne – muun muassa kävelyn ja pyöräilyn edistäminen sujuvalla infralla ja muilla kannustimilla. Näistä toimista ei löydy kuvausta tai tavoitetta sanallakaan. Miksi näin? Liikenne-ja viheralueiden osiosta…

  • Meri Lumela: Vihreät Jyväskylän talousarvioesityksestä vuodelle 2016

    Vihreä valtuustoryhmä on osaltaan paneutunut huolella kaupunginjohtajan talousarvioesitykseen.  Esitys on mielestämme kohtuullisen realistisella pohjalla ja siinä on varauduttu mm. toimeentulotuen ja työmarkkinatuen kuntaosuuden kasvuun. Talousarvion toteutumiseen liittyy myös epävarmuustekijöitä, kuten hallitusohjelmassa linjattujen toimenpiteiden toteutuminen ja mahdolliset valtion taholta tulevat lisäleikkaukset kuntien tuloihin. Tiukan talouden aika tuskin päättyy vuoteen 2017. Näemmekin tärkeänä, että talouden pitkän aikavälin suunnittelua tehdään vielä…

  • Vihreät haastaa hyvinvointitalkoisiin

    Jyväskylän Vihreä valtuustoryhmä haastaa kaikki kaupunginvaltuutetut mukaan hyväntuulisiin hyvinvointitalkoisiin syksyllä 2015 – jokaisen valtuutetun omalla tavoitteellaan ja omalla aikataulullaan. Hyvän olon perusasiat; uni, ravinto ja liikunta ovat yksinkertaisia juttuja, joita jokainen meistä voi ottaa huomioon omassa arjessaan. Unohtaa ei sovi myöskään yhteisöllisyyden ja harrastusten merkitystä jaksamiselle ja mielialalle. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on hyvä keino vastata…

  • Lisää liikettä valtuustoon

    Vastausta yhteiseen valtuustoaloitteeseemme oli ilo lukea ja huomata, että kaupungissa suhtaudutaan myönteisesti liikkumisen ja siten myös kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin lisäämiseen luottamushenkilöiden kohdalla. Esimerkin voima on valtava ja toivottavaa on, että tämä käytänne leviää myös muualle kuin Jyväskylän kaupunkiorganisaatioon.

  • Vihreiden kanta Jyväskylän Puhdistamo Oy:n lainan takaukseen

      Jyväskylän seutu tarvitsee pian uuden jätevedenpuhdistamon, koska vuoden 2018 alussa kiristyvät ympäristölupaehdot eivät enää täyty nykyisessä puhdistamossa. Meillä on tässä edessämme takauspäätös, jossa Jyväskylän Seudun Puhdistamo oy:lle esitetään lainan takauksen myöntämiselle vaihtoehtona leasingsopimuksen takaamista.

  • Väkivalta vai sananvapaus?

    Jyväskylän Vihreät ja Keski-Suomen Vihreät ovat huolissaan vihan kasvusta monikulttuurisuutta vastaan ja tuomitsevat Jyväskylän Sokoksella tapahtuneet pahoinpitelyt jyrkästi. Väkivaltaa ei voida missään tilanteessa hyväksyä ja siksi on tärkeää, että kaikki poliittiset tahot irtisanoutuvat yksituumaisesti tämän kaltaisesta vihan lietsonnasta ja oman käden oikeudesta.

  • Tommi Liinalampi: Avoimuutta valmisteluun

    Vihreälle valtuustoryhmälle avoin ja läpinäkyvä päätösten valmistelu on tärkeää. Haluamme avoimen Jyväskylän. Välillä olemme saanet jo olla todistamassa pieniä askeleita avoimempaa valmistelua kohtaan, josta voisi nostaa esille Kankaan alueen suunnitteluprosessin. Nyt käsiteltävänä oleva terveyspalveluverkoston tarkistaminen on ikävä kyllä malliesimerkki toisesta ääripäästä, huonosta ja sulkeutuneesta valmistelutyöstä.

  • Meri Lumela: Arvioinnista eväät tulevaan

      Aluksi kiitos tarkastuslautakunnalle ansiokkaasta arviointikertomuksesta. Lautakunta on tehnyt työnsä tarkasti nostaen keskusteluun keskeisiä ongelmakohtia. Vihreä ryhmä haluaa osaltaan evästää jatkotyötä seuraavin huomioin: Vuosittain arviointikertomuksen käsittelyn yhteydessä on keskusteltu siitä millaisia tavoitteita toiminnalle asetetaan, miten tavoitteet ovat suhteessa käytettävissä oleviin voimavaroihin ja millaisin mittarein tavoitteiden toteutumista mitataan. Näihin samoihin asioihin kiinnitetään huomiota myös nyt valmistuneessa…