Kategoria: Ajankohtaista

  • Hyvä kaupunkisuunnittelu – nähdä lähelle, katsoa kauas

    Maankäytön toteuttaminen vuoteen 2026 Tavoitteellinen elinympäristömme suunnittelu lyhyellä ja pitkällä aikavälillä on tärkeää ihmisen ja ympäristön, mutta myös talouden näkökulmasta. Ympäristön ja hyvinvoinnin yhteys on kiistaton, eikä siksi ole yhdentekevää millä periaatteilla kotikaupunkiamme kehitetään.

  • Kangasvuoren päiväkotikoulusta

    Jyväskylässä on suunnitelmallisesti peruskorjattu eri tavoin ongelmaisia koulu- ja päiväkotirakennuksia viimeisten vuosien aikana. Myös uudisrakentamisessa on lapset ja nuoret asetettu usein etusijalle rakentamalla uusia päiväkoteja ja kouluja. Näin toimien on haluttu taata kasvulle ja oppimiselle turvalliset ja terveelliset lähtökohdat fyysisen toimintaympäristön osalta. Kun lukee uutisia mm. pääkaupunkiseudun kuntien tilanteesta ongelmakiinteistöjen suhteen, voi todeta, että Jyväskylä…

  • Maksuton ehkäisy jyväskyläläisille alle 20-vuotiaille

    Jyväskylän Vihreä valtuustoryhmä jätti valtuustolle aloitteen maksuttomasta ehkäisystä kaikille alle 20-vuotiaille nuorille. Aloitteen ensimmäinen allekirjoitajja on Touko Aalto.

  • JyVi nimesi ensimmäiset kuntavaaliehdokkaat

    Jyväskylän Vihreät nimesi kevätkokouksessaan 30.3. 2016 ensimmäiset kuntavaaliehdokkaansa. Ehdolle nimettiin Touko Aalto, Irene Hallamäki, Nico Holmberg, Virpi Kauko, Tommi Liinalampi, Laura Mansikkamäki ja Antti Yli-Tainio. Ehdokkaat nimetään yhdistyksen yleiskokouksissa JyVin hallituksen tekemien esitysten pohjalta. Mikäli ehdokkuus kiinnostaa tai tiedät hyvän ehdokkaan, vinkkaa tämän linkin kautta https://www.vihreat.fi/ehdokasehdotus Kevätkokous valitsi yhdistyksen edustajat Keski-Suomen Vihreiden kevätkokoukseen (Virpi Kauko,…

  • Glyfosaatista on luovuttava

    Glyfosaattia on pidetty tehokkaana rikkakasvien torjunta-aineena. Kuitenkin viime aikoina glyfosaatin haitalliset terveys- ja ympäristövaikutukset ovat tulleet esille. Jyväskylän liikenne- ja viheralueilla käytettiin viime vuonna 127 litraa glyfosaattivalmistetta. Glyfosaatti heikentää mehiläisten kykyä suunnistaa ja siten haittaa pölytystyötä. Sen on myös havaittu olevan haitallista vesieliöille. Pohjoisilla alueilla glyfosaatin käyttö on vielä haitallisempaa kuin muualla maailmassa, koska kylmän…

  • Meri Lumela: Kaupunginjohtajien energia- ja ilmastosopimuksesta

    Kaupunginjohtajien energia- ja ilmastosopimus on luonteva ja tärkeä jatko vuonna 2008 hyväksytylle EU:n vuoden 2020 ilmasto- ja energiapaketille. Sopimuksen tarkoituksena on tukea kestävän energiapolitiikan toteuttamista paikallisesti. Sopimuksella sitoudumme vapaaehtoisesti EU:n ilmasto- ja energiatavoitteiden toteuttamiseen Jyväskylässä. Hiilidioksidipäästöjen vähentäminen, ilmastonmuutoksen vaikutusten lieventäminen ja toisaalta vääjäämättömään muutokseen sopeutuminen ovat sopimuksen keskeiset tavoitteet ja samalla myös laadittavan toimintasuunnitelman sisällöt.…

  • Kannusteita työmatkapyöräilyyn

    Jyväskylä on liikkuva ja resurssiviisas kaupunki. Kaupunki on myös merkittävä työnantaja ja siksi toivomme, että kaupunki arvioisi mahdollisuuksia kannustaa työmatkojen kulkemiseen polkupyörällä. Tällä hetkellä kaupunki edistää viisasta liikkumista joukkoliikenteen osalta edullisemmalla henkilöstöhinnalla. Työmatkapyöräilyn suosion lisäämiseen on runsaasti mahdollisuuksia ja tämä tulisi huomioida henkilöstöpolitiikassa nykyistä paremmin. Pyöräilyn hyödyt ovat kiistattomat ihmiselle itselleen ja ympäristölle. 

  • Vauhtia terveyspalveluiden uudistamiseen

    Me allekirjoittaneet olemme vakavasti huolissamme terveydenhuollon peruspalvelujen tilanteesta ja tulevaisuuden näkymistä Jyväskylän kaupungissa. Jonotusajat terveyskeskuksiin ovat liian pitkiä, hoitoketjut eivät ole sujuvia ja hoidon vaikuttavuus kärsii. Kaupungin näkökulmasta palvelutarpeen kasvuun ei kyetä vastaamaan oikea-aikaisesti ja vaarana on kokonaiskustannusten kasvu. Jyväskylän kaupunkistrategiassa korostetaan asukkaiden hyvinvointia. Strategian mukaan kaupungissa on myös rohkeutta etsiä ja kokeilla uutta. Uusia…

  • Sote edellä itsehallintomallissa

      Suomessa on pitkään haettu mallia uudistukselle, jossa terveyspalveluille saadaan uusi kustannustehokas järjestämistapa – Vihreä ryhmä haluaa korostaa, että myös tässä nyt esitetyssä itsehallintomallissa täytyy mennä sote-uudistus edellä.  Vaarana on, että nyt yritetään liian montaa asiaa yhtä aikaa.

  • Koulutus ja tutkimus ovat Jyväskylän tukijalat

    Jyväskylän Vihreät on huolissaan Jyväskylän yliopistoon kohdistuvista säästöistä. Lähes seitsemän miljoonan euron säästöt aiotaan toteuttaa ilman irtisanomisia miettimällä hallinnollisia rakenteita uudelleen. Käytännön tasolla tämä tarkoittanee tiedekuntien yhdistämistä ja palveluiden, sekä hallinnon keskittämistä.