Kategoria: Ajankohtaista

  • Leena Lyytinen: Vaikeudet on tunnistettava jo varhaisessa vaiheessa

    Olemme yhdessä ilmaisseet vahvan tahtotilamme lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdeongelmiin puuttumisesta sekä hallinnonalat ylittävän yhteistyön lisäämisestä Jyväskylän palveluissa. On hienoa huomata, että asiaan on tartuttu ja palveluita pyritään kehittämään. Kuitenkin edelleen on nähtävissä siiloutumista sekä palveluiden pirstaleisuutta. Tähän tulee kiinnittää huomiota entistä ponnekkaammin, jotta palvelujen vaikuttavuus ja kustannustehokkuus paranee. Hyvinvointikertomuksessa todetaan, että erityisesti työelämävalmennuksessa…

  • Irene Hallamäki: Kuohun osayleiskaava ottaa hyvin huomioon maaseutukylän erityispiirteet

    Olen kotoisin Kuohun kylältä, tuolta Jyväskylän kaupungin äärimmäiseltä länsilaidalta. Olen koko ikäni mielenkiinnolla seurannut tämän Kylähelmen kehitystä, jonka viimeisimpänä vaiheena on tänään käsiteltävä Kuohun osayleiskaava. Se ottaa hyvin huomioon maaseutukylän erityispiirteet ja sallii jatkossakin monimuotoisen arkkitehtuurin. Ensinnäkin tahdon kiittää viranhaltijoita hyvästä tiedottamisesta ja kyläläisten osallistamisesta kylän kehittämiseen. Maanomistajia on kuultu ja palautteisiin reagoitu asiaankuuluvasti. Kuohun…

  • Jassin Rezai: Ennaltaehkäisevällä työllä me pystymme poistamaan syrjäytymistä ja eriarvoisuutta

    Hyvinvointikertomus on hyvin laaja kooste erilaisista hyvinvointia kuvaavista asioista: se sisältää runsaasti tietoa ja kuvauksen kaupungin palveluista. Haluan kuitenkin nostaa muutamaa asiaa esille. Jyväskylä on edelleen nuorten kaupunki. Jyväskylässä on 26 309 alle 18-vuotiasta lasta.  18–29-vuotiaita nuoria on Jyväskylässä 30254. Yhteensä alle 29-vuotiaita tässä kaupungissamme on 56 563. Kun meitä jyväskyläläisiä on tässä kaupungissa yli 142…

  • Antti Törmälä: Resurssiviisas Jyväskylä on myös taloudellisesti järkevä Jyväskylä

    Vuonna 1995 kaatopaikalle vietävästä jätteestä jätettiin 94 % loppusijoitukseen kaatopaikkapenkkaan. Kaatopaikan kyltti oli haulikon jäljiltä reikäinen.  Vuonna 2017 kaatopaikkapenkkaan jätettiin vain 0,15 % jätteestä, kaikki muu pystyttiin käsittelemään, erottelemaan ja kierrättämään hyödyksi. 20 vuoden aikana kehitys oli muuttanut kaatopaikan kiertotalouskeskukseksi, josta jätteet ohjautuvat joko materiaalina tai energiana hyödynnettäväksi.

  • Touko Aalto: Tällä päätöksellä huominen on kestävämpi, fiksumpi

    Resurssiviisas Jyväskylä -ohjelma 2040 on sekä visio että toimenpideohjelma. Sen johtoajatus on luoda tiekartta kohti sosiaalisesti, taloudellisesti että ekologisesti kestävää kaupunkia ja kuvata meidän omassa päätäntävallassa olevat keinot saavuttaa asetetut tavoitteet. On täysin aiheellista katsoa myös tätä ohjelmaa kriittisesti ja esittää kysymyksiä, mutta tahdon muistuttaa yhdestä asiasta, kaikella kunnioituksella. Näkemyksemme siitä, mikä on ja mikä…

  • Ilona Helle: MAL-sopimuksen kautta voidaan edistää kestävästi kaupunkiseutujen kasvua

    Jyväskylän kaupunkistrategian yksi kärki neljästä on resurssiviisaus jo toista valtuustokautta. Kaupunki on ollut edelläkävijä tällä näkökulmalla ja tehnyt strategisesti viisaan päätöksen: ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden väheneminen ja luonnonvarojen käyttö ovat megatrendejä ja muutosajureita, joihin kuntien ja varsinkin suurten, kasvavien kaupunkien tulee vastata – ennemmin tai myöhemmin. Jyväskylän resurssiviisausohjelman päätavoitteiden; jätteettömyys, päästöttömyys ja ylikulutuksettomuus, saavuttamista on tässä…

  • Ilona Helle: Kaupungin talous on kolmatta vuotta tasapainossa

    Positiivista vuoden 2018 tilinpäätöksessä on, että kaupungin talous on kolmatta vuotta tasapainossa. Tämä ei ole itsestäänselvyys, aika monessa verrokkikaupungissamme tulos on ollut alijäämäinen ja velkaantuminen ollut meitä voimakkaampaa. Jyväskylän asukasmäärä kasvaa ja olemme pystyneet tekemään investointeja tulevaisuuteen, esimerkiksi päiväkotien ja koulujen rakentaminen on ollut suunnitelmallista. Toivottavasti myös Hippos2020 –hanke etenee. Toisaalta ikääntyvä väestö ja eteenpäin siirtynyt soteuudistus tuo tosiaan haasteita ja…

  • Antti Törmälä: Kiinteistöjen energiantuotantoratkaisuilla suuri merkitys

    Puurakentamisesta puhuttaessa haluan vielä palataa Kortepohjan hankesuunnitelmaan ja sen liitteisiin, siellä oli nostettu mainioita asioita vertaillen niin puuta kuin betoniakin. Kortepohjan osalta haluan kiittää Tilapalvelua hyvin laaditusta hankesuunnitelmasta ja perusteellisesti toteutetusta liitteenä olleista selvityksistä laskelmineen. Selvitys nosti esille, kuinka käytön aikaiset hiilidipäästöt ovat puurakenteisella betonirakenteista suuremmat johtuen puurakenteisen ulkoseinän huonommasta lämmöneristävyydestä. Toisin sanoen hiilidioksidipäästöjen kannalta kiinteistöjen energiantuotantoratkaisuilla…

  • Leena Lyytinen: Entä jos rakennus olisikin se, joka liikkuu sinne missä lapsetkin ovat?

    Varhaiskasvatuksen palveluverkkosuunnittelu kehittyy erinomaisen hyvään suuntaan. Suunnittelussa on ennakoitu hyvin ja kattavasti tulevia tarpeita. Muutama huomio kuitenkin jatkoa ajatellen. Syntyvyyden ennustetaan vähenevän ennakoitua enemmän, mutta varhaiskasvatuksen osallistumisprosentti sen sijaan kasvaa. Saatujen tietojen mukaan kyse on ennen muuta työllisyyden kasvusta, mikä on positiivinen asia. Työllisyyden kasvun myötä meillä on kuitenkin uusi haaste edessämme. Varhaiskasvatuksen piiriin tulee…

  • Leena Lyytinen: Laadukas ja yksilöllinen opinpolku varmistettava

    Perusopetuksen palveluverkkosuunnittelussa ollaan monilta osin hyvällä tiellä. Päiväkotikouluihin ja yhtenäiskouluihin perustuva kouluverkko luo mahdollisuuksia pedagogisesti perusteltavaan joustavuuteen. Erityisesti 5-8 -vuotiaiden lasten osalta on erittäin myönteistä, että oppimisympäristöjä voidaan rakentaa tulevaisuudessa yhä paremmin lasten yksilölliset erot ja kehitysvaiheet huomioiden. Tätä suuntausta tulee tukea ja varmistaa riittävät resurssit laadukkaan ja yksilöllisen opinpolun varmistamiseksi. Palveluverkkosuunnitelma herättää kuitenkin myös…