Jyväskylän Vihreän valtuustoryhmän tiedote, julkaisuvapaa 27.1.

Jyväskylän kaupunginvaltuuston käsiteltävänä oleva Åströmin asemakaava on saanut kritiikkiä arvokkaan rakennusperinnön ja luonnon monimuotoisuuden huomioimatta jättämisestä.

Kaava-alueen kulttuurihistoriallisesti arvokas huvila talousrakennuksineen menettää nykyisen suojelustatuksensa, ja rakennukset on määrä purkaa. Rakennukset oli valitettavasti päästetty erittäin huonoon kuntoon. Asiantuntijalausunnoissa on kuitenkin kyseenalaistettu purkamisen välttämättömyys. Rakennusten kunnostaminen voi olla haastavaa, mutta huvilan kulttuurihistoriallisen arvon säilyttäminen olisi tärkeää. Jyväskylän kulttuuriperinnön rapistuminen yksi rakennus kerrallaan herättää huolta.

Luontoarvojen sivuuttaminen kaavoituksessa on myös merkittävä ongelma. Vaikka kaavaluonnos palautettiin aiemmin valmisteluun, rakentaminen uhkaa edelleen lehtoa, joka on luontotyyppinä uhanalainen. Kaupungin sitoutuminen luonnon monimuotoisuuden edistämiseen näyttää jäävän toteutumatta, kun lehto jää pysäköintialueen alle. Ekologista kompensaatiota menetetyn luontotyypin korvaamiseksi ei ole kaavaan esitetty.

Näistä syistä vihreä valtuustoryhmä tulee esittämään valtuustolle kaavan palauttamista uuteen valmisteluun, jotta sekä kulttuuriperintö että luontoarvot voidaan huomioida paremmin.

Lisätietoja:

Ilona Helle

vihreän valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtaja
puh. 050 344 9161
s-posti: ilona.helle@jyvaskyla.fi