Jyväskylän Vihreät ry

Blogi

Suunnitelmallisuutta ja kokonaisvaltaisuutta päivähoitopalveluihin

Blogi – 20. huhtikuuta 2009 – kirjoittanut virpi

Viime aikoina lapsiperheitä on puhuttanut Jyväskylän kaupungin päivähoidon palveluyksikön suunnitelmat vuokrata joitain päiväkoteja yksityiselle palveluntuottajalle. Kevään mittaan nämä suunnitelmat ovat kutistuneet ehdotukseen yhden päiväkodin ulkoistamiseksi. Tämä päiväkoti on Keltinmäen alueella sijaitseva Kultalakin päiväkoti.   [lue lisää »]

Ei kommentteja »

Kuuntelemisen jalo taito

Blogi – 18. syyskuuta 2008 – kirjoittanut bloggari

Iltapala oli juuttua kurkkuun, kun luin Opettaja-lehden nro: 36 (5.9.2008) Hannu Laaksolan pääkirjoituksen otsikolla “Ongelmat eivät ´väärissä opettajissa´”. Laaksola oli avoimen tuohtunut Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen tutkimusryhmään kuuluvien Pekka Kososen ja Pekka Räihän tutkimustuloksista, joiden mukaan syy koulun järjestyshäiriöihin ei olekaan välttämättä oppilaissa, kodeissa tai liian suurissa luokissa, vaan siinä, että moni opettaja on väärällä alalla. Väärälle alle joutuminen johtuu muun muassa epäolennaisuuksia kartoittavista pääsykokeista. Monella opettajaksi haluavalla on Kososen ja Räihän mukaan halu esiintyä, mutta he eivät välttämättä osaa kuunnella. Valintakokeiden kehittäjien mukaan nykyopettajan tärkein ominaisuus on kyky selviytyä kiperistä tilanteista hyvin monenlaisten oppijoiden ja heidän taustaryhmiensä kanssa.

Minusta opettajana tämä kuulostaa ihan todenmukaiselta: oppijat ovat erilaisia ja heidän lähtökohtansa ovat erilaisia ja heitä tulee kuunnella. Mistä Laaksola on tuohtunut? Siitä, että Laaksolan mukaan, Kosonen ja Räihä väittävät koulun järjestyshäiriöiden johtuvan yksinomaan huonosti kuuntelevista opettajista. Tutkijoiden väittämä, että kolmannes opettajista ei osaa kuunnella on Laaksolan mukaan niin ikään melkoisen rankka yleistys. Laaksola ei toki kiellä kuuntelun merkitystä opettajan olennaisena taitona. Hänen mukaansa on päivänselvää, että erilaisuuden kohtaaminen ja mitä moninaisimmista tehtävistä selviäminen on tänä päivänä opettajan ammatin ydintä. Laaksolan mukaan on kuitenkin jokseenkin yksioikoista väittää, että koulun järjestyshäiriöt selittyisivät yksinomaaan opettajien viestintätaitojen vajavaisuudella.

Kosonen ja Räihä tekevät tärkeää kartoitusta. Yhä heterogeenisemmaksi muuttuva ja moniongelmaisuudesta kärsivä yhteiskuntamme vaatii erilaisuuteen -tai pikemminkin moninaisuuteen – avoimin mielin ja rakentavasti suhtautuvia kasvattajia. Mutta kyllä minussakin herää opettajana ja kasvattajana Kososen ja Räihän tutkimuksen myötä monenlaista kysyttävää, mikä lienee myös aiheellisen tutkimuksen merkki.

Ei tarvitse kovinkaan kauaa toimia opettajana todetakseen, että opettajat kuuluvat nyky-yhteiskunnassa samaan kastiin kuin sairaanhoitajat: meille syydetään vastuuta yllinkyllin, mutta palkka on edelleenkin järkyttävän kehno koulutukseen ja vastuuseen nähden. Jos ihan kärjistän: kun mikään ei enää toimi, lapset hyppivät seinille ja ovat ahdistuneita, vanhemmat eivät jaksa, kunnalta ovat opetustoimen rahat tiukilla, suunnataan syyttävä ja vastuuttava sormi opettajiin. Opettajan pitäisi kuunnella ja ymmärtää, mistä lapsen hätä itse asiassa perimmältään johtuu, ja kyetä auttamaan lasta, jotta tämä selviäisi koulunkäynnistä. Kaikki nämä vaatimukset ja odotukset yhdistettynä pystyyn lahoaviin työtiloihin ja suuriin opetusryhmiiin. Aikamoiset paineet, sano.

Itselläni on ajoittain tunne, että mitä tahansa koulu tekisikin, se olisi vain pintaa, toimenpiteet parhaimmillaankin vain laastaria. Todelliseen ihmisen kohtaamiseen ja auttamiseen tarvittaisiin aikaa, jota meillä ei tunnu olevan nykyisin mihinkään (paitsi netissä surffaamiseen). Kiire on marmatuksemme kestoaihe. Niin ikään elämme maassa, jossa pidetään “normaalina” sitä, että teemme pilaa toistemme puutteilla ja erilaisuudella, kulttuurissa, jossa ihmiset eivät enää kohtaa toisiaan fyysisesti kuin palkkatyössä ja mahdollisesti jonkun ulkopuolisen tahon organisoimassa harrasteessa -olivatpa sitten lapsia tai aikuisia. Luovimme kulttuurissa, jossa on “normaalia” rakentaa jostain syystä puutteellista identiteettiään edesvastuuttomassa tilassa tosi tv -ohjelmassa miljoonien jostain käsittämättömästä syystä uteliaiden silmäparien edessä. Elämme maassa, jossa on “normaalia” vetää hirveät kännit vähintään kerran viikossa ja naureskella sille, kuinka humalaiset ovat hassuja, maassa, jossa joka viides nainen joutuu elämänsä aikana vähintään väkivallan uhan kohteeksi. Moninaisten maassamme tehtyjen tutkimusten mukaan emme myöskään nuku riittävästi, ja he, jotka nukkuvat, tekevät niin pillerien voimalla. Aamulla heidän on tosin otettava toinen pilleri, jotta he heräisivät. Elämme maassa, jossa puolet avioliitoista päättyy eroon ja yksinhuoltajat sinnittelevät eteenpäin lastensa kansa käsittämättömän pienillä rahamäärillä, maassa, jossa keskiluokkaiset perheet ottavat kuudenkymmenen vuoden maksuajalla parinsadantuhannen asuntolainoja ja elää kituuttavat työtä raataen saadakseen maksettua lapsilleen kotia, jossa he eivät ehdi koskaan töidensä takia olla.

Elämme kulttuurissa, jossa kouluissa on “järjestyshäiriöitä”, jossa lasten ja nuorten pahoinvointi on lisääntynyt. En usko, että olen ainoa, joka näkee näiden kaikkien ilmiöiden välillä yhteyksiä. Mitä ne ovat, se onkin sitten huomattavasti vaikeampi juttu. Mutta minulla on vahva tunne, että elämme keskellä käsittämätöntä, rakkaudetonta painajaista, jossa olemme menettämässä todellisen yhteyden lähimmäiseemme. Tästä kärsivät ihan kaikki, niin köyhät kuin rikkaatkin, niin miehet kuin naisetkin, niin aikuiset kuin lapsetkin. Vastaus tähän pahaan oloon, unen puutteeseen ja alkoholilla itsensä turruttamiseen ei ole yksinomaan opettajien kuuntelutaitojen kartuttaminen tai potentiaalisesti kuuntelutaitoisten opettajien valitseminen opettajainkoulutuslaitokseen. Mikä se sitten on? En tiedä. Sen verran uskallan arvata, että kuuntelutaidolla on merkittävä rooli ihmisten välisen kanssakäymisen parantamisessa ylipäätään: kenties kuunnella pitäisi kaikkien, ei vain opettajien: isien, äitien, puolisoiden, vanhempien, median edustajien -ja poliitikkojenkin pitäisi kuunnella. Ja kuulla. Todellisesta kuulemisesta seuraa myös konkreettista toimintaa.

On kaunis ja kannatettava ajatus, että opettajan tulisi olla kuulija, tulkitsija, ihmisen lukija. Vielä kauniimpi ajatus olisi, että meidän kaikkien tulisi olla toistemme lukijoita ja tukijoita. Maailma ei ole yksioikoinen paikka, mutta ei aina vallan mahdotonkaan. Itse koen, että maailma on taivas sillä sekunnilla, kun koen saavuttaneeni elävän, todellisen henkisen yhteyden toiseen ihmiseen, lapseen tai aikuiseen. Uskoisin, että tällaisella kokemuksella on jotain tekemistä jopa elämän tarkoituksen kanssa.

Tuija Elina Lindström, FL, musiikinopettaja,

kaupunginvaltuutettu, rakennus- ja ympäristölautakunnan pj.,

uusperheen äiti

www.tuijalindstrom.fi

Ei kommentteja »

Tiedote: JyVi julkaisee vaaliohjelmansa ja ehdokaslistansa

AjankohtaistaBlogiKannanototUncategorizedValtuustoaloitteetVanhat uutiset – 16. syyskuuta 2008 – kirjoittanut virpi

Lehdistötiedote 16.9.2008

Jyväskylän Vihreät ry

Jyväskylän Vihreät ry julkaisee vaaliohjelmansa ja ehdokaslistansa

Uuden, yhdistyvän Jyväskylän kunnallisvaaleissa Vihreät asettavat 73 ehdokasta. Nykyisten Jyväskylän kaupungin, maalaiskunnan ja Korpilahden vihreät ehdokkaat ovat kaikki samalla listalla.

Ehdokkaat edustavat tasapuolisesti eri ikäryhmiä ja sukupuolia. Miehiä on 36 ja naisia 37. Nuorin ehdokas on 19-vuotias, vanhin 67. 30-50-vuotiaita on eniten. Ehdokkaat edustavat myös eri ammattialoja. Joukossa on mm. opettajia, tutkijoita, tietotekniikan asiantuntijoita, sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia, metallityöläisiä, opiskelijoita ja yrittäjiä. Monilla on akateeminen tutkinto, monilla pieniä lapsia. Alueista vahvimmin edustettuina ovat Kortepohja ja Kuokkala, mutta ehdokkaita on joka puolelta uutta Jyväskylää.

Vaaliohjelman lähtökohtana ovat perinteiset vihreät arvot: luonnonsuojelu, ympäristön puhtaus ja viihtyisyys, kulttuuri ja sivistys sekä yhteiskunnallinen tasa-arvo ja demokratia. Ilmastoa mullistavia päästöjä vihreät pyrkivät hillitsemään suosimalla uusiutuvia energianlähteitä ja tiivistä yhdyskuntarakennetta, joka tekee joukko- ja kevyestä liikenteestä yksityisautoilua houkuttelevamman vaihtoehdon. Jätehuollon sivutuotteena syntyvän biokaasun käyttöä liikennepolttoaineena vihreät edistäisivät mm. rakentamalla
tankkausasemia. Vihreät vastustavat moottoriteitä, moottoriurheilutapahtumia ja muuta saastuttavaa huviajelua, sekä melu- ja valosaastetta.

Koulujen ja kirjastojen perinteisen sivistystehtävän tarvitsemien resurssien turvaamisen lisäksi vihreät edistäisivät osallistumista tietoyhteiskuntaan tarjoamalla sensuroimattomia Internet-yhteyksiä sekä käyttämällä vapaita tietokoneohjelmistoja ja paikallista osaamista ulkomaisten kaupallisten tuotteiden sijasta.

Vaaliohjelma ja ehdokaslista kokonaisuudessaan löytyvät vihreiden verkkosivustolta www.jyvaskylanvihreat.fi .

Lisätietoja:
Puheenjohtaja Sari Laine, 044 3772440, sari.laine at vihreat.fi
Vaalikoordinaattori Veikko Ahola, 050 5925895, veikko.ahola at vihreat.fi
Vaalivastaava Virpi Kauko, 040 579 4449, virpi at kauko.org

Ei kommentteja »

Vaaliohjelma ja ehdokkaat julki 16.9.

AjankohtaistaBlogiKannanototUncategorizedValtuustoaloitteetVanhat uutiset – 15. syyskuuta 2008 – kirjoittanut virpi

Jyväskylän Vihreät ry julkistaa ehdokkaansa ja vaaliohjelmansa tiedotustilaisuudessa tiistaina 16.9.2008 klo 11:00 konditoria Wilhelmiinassa, paikallisliikenneterminaalissa (Asemakatu 3). Samana päivänä ehdokaslistat viedään keskusvaalilautakunnalle vahvistettavaksi.

Lisätietoja: Veikko Ahola, veikko.ahola (at) vihreat.fi, 050 5925895

Ei kommentteja »

Taidetta myytävänä

AjankohtaistaBlogiKannanototUncategorizedValtuustoaloitteetVanhat uutiset – 13. syyskuuta 2008 – kirjoittanut virpi

Voit tukea Vihreiden vaalikampanjaa ostamalla taidetta. Tapani Tarvainen on lahjoittanut myytäväksemme kymmenen Niilo Kallion (1922-2007) luontoaiheista maalausta.

Aihe Konnevedeltä, 64x54cm, 1997                 Yliopiston puisto, 46x64cm, 2000

Taulut voi ostaa Vihreän liiton verkkokaupan kautta. Siellä on myös lisää kuvia. Taulujen koot ovat välillä 44x51cm – 81x101cm ja hinnat 300 – 500 €. Lisätietoja antaa Virpi Kauko (virpi at kauko.org).


1 kommentti »

Kuvia keskustelutilaisuudesta

AjankohtaistaBlogiKannanototUncategorizedValtuustoaloitteetVanhat uutiset – 25. elokuuta 2008 – kirjoittanut virpi

Tarja Cronbergin ja Tommy Hellstenin keskustelutilaisuus 19.8. veti yleisöä. Paikalla oli n. 160 kiinnostunutta kuulijaa ja tunnelma oli intensiivinen. Tilaisuus on nähtävissä TV Jyväskylässä parin viikon kuluessa. Katso tarkemmat ohjelmatiedot: www.tvjkl.fi

Ei kommentteja »

Tarja Cronberg ja Tommy Hellsten – dialogi Jyväskylässä

AjankohtaistaBlogiKannanototUncategorizedValtuustoaloitteetVanhat uutiset – 2. elokuuta 2008 – kirjoittanut anna

Onko rakkaudella ja välittämisellä sijaa työelämässä?

Työssä jaksaminen puhuttaa pätkätöiden ja työelämän epävarmuuden keskellä. Onko työn inhimillisyys unohtunut jonnekin kannattavuuslaskelmien ja palkkaneuvotteluiden puristuksessa?

Tervetuloa kuuntelemaan työministeri Tarja Cronbergin ja kirjailija Tommy Hellstenin keskustelua aiheesta Vaajakosken Liekkilässä (Varassaari) Jyväskylässä tiistaina 19.8.2008 klo 17.30 – 19.00. Tilaisuuden alussa on musiikkiesitys.

Tervetuloa!

Lisätietoja: kampanjapäällikkö Siru Oinonen, puh. 044 377 2442, siru.oinonen@vihreat.fi

Ei kommentteja »

JyVin kampanjapaidat nyt saatavilla!

AjankohtaistaBlogiKannanototUncategorizedValtuustoaloitteetVanhat uutiset – 2. elokuuta 2008 – kirjoittanut anna

Jyväskylän Vihreiden kunnallisvaalikampanjalogolla painetut T-paidat ovat nyt saatavilla. Paidat ovat puuvillatrikoisia mustia, o-kaula-aukkoisia ja lyhythihaisia t-paitoja, jotka on valmistettu ja painettu Avainlipppu-merkin saaneessa suomalaisessa Coconate-yrityksessä. Painatus edessä: JyVin kampanjalogo. Painatus takana: niskassa Vihreät – De Gröna –logo.

Paitojen hinta JyVin jäsenille ja ehdokkaille 15 e ja muille 20 e.

Paitoja voi tilata kampanjapäällikkö Siru Oinoselta, 044 377 2442, siru.oinonen@vihreat.fi.

1 kommentti »

Ylimääräinen kokous 15.8.2008

AjankohtaistaBlogiKannanototUncategorizedValtuustoaloitteetVanhat uutiset – 31. heinäkuuta 2008 – kirjoittanut anna

Jyväskylän Vihreät ry:n hallitus kutsuu täten yhdistyksen jäsenet ja uuden Jyväskylän vihreät kunnallisvaaliehdokkaat ylimääräiseen yhdistyksen kokoukseen, joka pidetään perjantaina 15. elokuuta 2008 kello 19:00 Keski-Suomen kirjailijatalossa (Seminaarinkatu 26B, Jyväskylä).

Kokouksessa käsitellään seuraavat päätösasiat:

- paikallisen kunnallisvaaliohjelman hyväksyminen
- lainanottovaltuutuksen antaminen

Kokousta ennen samassa tilassa pidetään ehdokastapaaminen, josta ilmoitetaan ehdokkaille erikseen.

[lue lisää »]

Ei kommentteja »

Haluatko kunnallisvaaliehdokkaaksi? Tunnetko ehdokkaaksi sopivan henkilön?

AjankohtaistaBlogiKannanototUncategorizedValtuustoaloitteetVanhat uutiset – 26. toukokuuta 2008 – kirjoittanut Tero Lämsä

Syksyn kunnallisvaaleihin tarvitaan paljon hyviä ehdokkaita Vihreiden listalle!

Jos haluat ottaa ajaaksesi vihreää politiikkaa kaupunginvaltuustossa, tai jos tunnet jonkun muun henkilön joka mielestäsi olisi sopiva päättämään Jyväskylän asioista ympäristöä ja vihreitä arvoja puolustaen, niin ota yhteyttä.

Virpi Kauko, virpi at kauko.org, Jyväskylän Vihreät ry

Voit käyttää myös Vihreän liiton verkkolomaketta sivulla http://www.vihreat.fi/kunnallisvaalit

[lue lisää »]

Ei kommentteja »

Sisällön ylläpito: virpi.kauko@vihreat.fi
Tekninen ylläpito: antti-juhani@kaijanaho.fi
Sivusto on toteutettu WordPress -julkaisujärjestelmällä
Tilaa tästä sivuston artikkelit RSS-syötteenä tai kommentit RSS-syötteenä
Log in